Muuttoa ja Hieivuori

Perjantaina muutimme viimein vaihtokämppisteni Alvinan ja Laran kanssa jaettuun asuntoomme, jossa asumme vaihdon ajan. Muuttoapuna olivat kaksi yhteyshenkilöä yliopistossa ja koulun pakettiauto. Tavaraa oli jonkin verran pakattavana ja purettavana, sillä matkalaukkujen lisäksi saimme yliopistolta vaihdon ajan lainaksi muun muassa futon-setit, tyynyt, patjoja ja tuoleja, jotta meidän ei tarvinnut vuokrata ihan kaikkea. Lisäksi saimme valita entisten vaihtareiden aiemmin jääneistä tavarakätköistä mitä tahansa ja sieltä löytyikin paljon tarpeellista tavaraa, kuten astioita, pannuja & kattiloita, laatikostoja, henkareita ja muuta mukavaa.

Muutto meni ihan yllättävän sutjakkaasti, varsinkin kun asunto on edelleen todella lähellä yliopistoa. Asunnon sijainti on jopa parempi kuin asuntolan, vaikka asuntola on ihan koulun vieressä, sillä asunto on lähempänä metroasemaa, vieressä on 7-Eleven ja leipomo, hyvin lähellä muita kauppoja ja ravintoloita, ja yliopistoon kuitenkin kävelee vain 15 minuutissa. Lisäksi naapurusto on tosi kiva eikä asuntoon kuulu ollenkaan junan ääniä (tai en ole ainakaan huomannut), vaikka junarata on 5 minuutin kävelyn päässä.

Vuonna 1993 rakennetussa Habitation 288 -nimisessä on rakennuksessa on neljä asuntoa, kaksi alhaalla ja kaksi ylhäällä. Me asumme ylhäällä ja kolme muuta vaihtaria asuvat alakerran asunnossa, mutta eivät suoraan meidän alapuolella. Naapureita emme ole vielä tavanneet, mutta ajattelimme lähipäivänä morjenstaa heitä ja antaa samalla jotkin pikku lahjat. Itse asunto on tosi kiva ja siisti, ja oli selvästi täysin siivottu ennen tuloamme (esim. vessanpöntössä ja kaikkien viemäreiden päällä oli irrotettavat kelmut). Vuokratut tavarat (muun muassa lipastot, työpöydät, keittiönpöytä, jääkaappi ja pesukone) oli laitettu paikoilleen ja Wi-Fi pelitti heti. Kuten olenkin maininnut, niin asunnossa on keittiö, vessa, kylpyhuone ja kolme huonetta. Asunto ei kuitenkaan periaatteessa ole tarkoitettu täysin meidän tapaiseen asumiseen vaan esimerkiksi minun huoneeni taitaa olla olohuone ja Laran huone on perinteinen japanilainen tatamihuone. Lisäksi Laran on mentävä tatamihuoneeseensa minun huoneeni kautta, mutta ei se minua haittaa ja muutenkin sisäänkäynnit minun ja Laran huoneeseen ovat samassa kulmassa.

Kaikissa huoneissa on omat etunsa ja haittansa. Alvinan huone on kaikista pienin, mutta siellä on eniten yksityisyyttä ja paras näkymä suoraan vieressä olevalle Hieivuorelle. Laran huoneeseen on mentävä minun huoneeni kautta, mutta siellä on ikkunat kadulle päin ja tatamimatto koko huoneessa. Minun huoneeni on tilava, siinä on iso ikkuna ja parveke sekä asunnon ainoa ilmastointilaite, mutta yksityisyys on huonoin, koska Laran on tosiaan mentävä huoneeni kautta omaan huoneeseensa ja parvekkeelle on kuljettava huoneen läpi, jos sinne esimerkiksi haluaa ripustaa vaatteita kuivumaan. Minun huoneessani näkymä ikkunasta on myös huonoin, sillä se osoittaa naapuritaloon. Huonejaon teimme arpomalla, sillä meille kaikille oli periaatteessa ihan sama minkä huoneen saamme, mutta toki jokainen ihasteli tatamihuonetta. Vaikka tatamihuone olisi ollut myös tosi kiva, niin olen tosi tyytyväinen omaan huoneeseeni tilavuuden ja varsinkin ilmastoinnin takia. Olen ihan varma, että kesällä sille on paljon käyttöä ja esimerkiksi nyt olen parina yönä laittanut sillä lämpöä kun on ollut kylmä. Lisäksi tykkään tosi paljon siitä, että huoneessani on japanilaistyyliset liukuovet ja voin kuitenkin fiilistellä näkymää tatamihuoneeseen aina päiväsaikaan kun Lara pitää omia liukuoviaan auki.

Muutenkin olemme sopineet, että minun ja Laran huoneet ovat myös yhteisiä hengailuhuoneita, sillä keittiö on aika pieni ja muutenkin on kiva istua tatamimatolla nyt kun sellainen on. Tykkään asunnosta todella paljon ja on siistiä asua ihan japanilaistyyppisessä asunnossa, jolloin tuntuu, että koko Japani-kokemuksesta saa enemmän irti. Ainoa erittäin hämmentävä ja sekavan tuntuinen asia asunnossa on roskien hävittäminen. Sitä varten saimme yliopistolta vähän liiankin kattavat ohjeet oikeanlaisesta kierrättämisestä koskien asuntoamme ja Kiotoa yleisesti. Japanissa kierrättäminen on iso juttu, mikä on totta kai hyvä asia, mutta aiheuttaa hiukan päänvaivaa kun roskat on lajiteltava tasan tarkkaan oikeanlaisiin, Kioton kaupungin suunnittelemiin pusseihin (meillä ei edes ole vielä tietoa mistä näitä pusseja saa...) ja vietävä alas tasan oikeana päivänä oikeaan aikaan. Pienessä keittiössä on hiukan hankalaa pitää yllä hyvää, siistiä kierrättämistä.

Roskista puheenollen sivuhuomiona sellainen seikka, että täällä ei ole missään julkisilla paikoilla roskiksia. Ei missään. Ilmeisesti tämä siksi, että pelätään roskisten avulla tapahtuvia terrori-iskuja. Roskisten puute on todella ärsyttävää, sillä omia roskia joutuu kantamaan mukana kotiin asti, ellei sitten löydä jostain roskista kuin ihmeen kaupalla.

Toinen erikoinen asia asunnossa on se, että ilmeisesti lamputkin olisi pitänyt vuokrata... Mehän emme tätä tajunneet, joten olikin oikein iloinen yllätys tulla lamputtomaan asuntoon ja tajuta, että iltaelo tulee olemaan hyvin vaikeaa ilman niitä. Onneksi sentään eteisessä, vessassa ja kylpyhuoneessa oli kattolamput valmiina ja keittiössä lavuaarin yläpuolella on seinälamppu. Jotta selviäisimme ensimmäisistä illoista, meidän oli siis lähdettävä metsästämään jonkinlaisia lamppuja. Onneksi löysimme jokaiselle omat, käytetyt, hyvät ja kirkkaat pöytälamput, joilla saa ns. tunnelmavalaistua kaikkien huoneet (minun lamppuni maksoi 900 jeniä eli 6,50 euroa). Alunperin ajattelimme kuitenkin vuokrata vielä näin jälkikäteen kattolamppuja, mutta nyt muutaman päivän jälkeen jokainen meistä oli sitä mieltä, että olemme jo tottuneet tähän hiukan himmeämpään valaistukseen eikä ylimääräisille lampuille ole tarvetta. Verhot on kuitenkin vielä hommattava, sillä niitäkään emme tajunneet vuokrata.

Muuton jälkeen kävimme syömässä läheisessä kahvilassa ja lähdimme käymään käytettyjen huonekalujen liikkeessä (josta ostimme aiemmin mainitut pöytälamput) sekä hieman Ikean kaltaisessa Nitori-nimisessä liikkeessä, josta ostimme lakanat ja pussilakanasetit. Niiden yhteishinnaksi tuli itselläni noin 35 euroa. Muuta sekalaista tarvetavaraa kävimme hakemassa asunnon lähellä sijaitsevasta Daisosta, jossa kaikki maksaa 110 jeniä eli 0,80 euroa ellei toisin mainita. Laatu on kuitenkin yllättävän hyvää. Sieltä löytääkin ihan kaikenlaista tavaraa, myös sellaista mitä et tiennyt tarvitsevasi.

Loppuillasta menimme porukalla syömään läheiseen japanilaiseen okonomiyaki-tyyppiseen ravintolaan, jossa istuttiin matalien pöytien ääressä lattialla ohuilla tyynyillä. Siellä kaikki tilattiin yhteisenä eli pöytään tuli erilaisia pieniä ja isompia annoksia tavaraa jaettavaksi. Pöytään oli upotettu kuumennettava paistinlevy tai sen tapainen, ja lämpimät annokset tuotiin siihen. Kaikille oli omat lastat, joilla okonomiyakia eli vähän niin kuin paistettua nuudelimunakasta lastattiin omalle lautaselle. Onneksi Eki ja Alvina (joka myös osaa japania) olivat mukana, joten he osasivat kertoa meille oikean tavan nauttia ruokaa ja muutenkin pystyivät suosittelemaan annoksia.

Laitan asunnon sisältä kuvia kunhan kaikki ovat saaneet huoneensa täysin järjesteltyä.

Täysi muuttoauto.

Habitation 288. Meidän asunnon ikkunat ovat kuvassa, toinen kerros. Minun huoneeni ikkuna osoittaa siis vasemmalla olevaan taloon. Sisään mennään portista vasemmalta.

Sisääntulo

Meidän asunnon ovi oikealla.

Tatamihuone ennen tavaroita.

Huoneiden arvonta toteutettiin näin.

Naapurustoa samalta tieltä. Taustalla näkyy Hieivuori. Muutenkin melkein joka suuntaan näkyy vuoristoa, sillä ne ympäröivät Kiotoa pohjoisessa, idässä ja lännessä.

Naapurustonäkymää toiseen suuntaan.

Läheisellä tontilla on unikkopelto. Täällä on myös yleistä, että jollain tonteilla tai talojen yhteydessä on iso kasvimaa / pieni pelto.

Erään läheisen talon vaja.

Kahvila, jossa kävimme perjantaina syömässä.

Kahvilaa sisältä.

Tilasin setin kahvia, kinkku-juusto-paahtoleipää ja salaattia.

Kuten näkyy niin menut ovat yleensä japaniksi. Joskus saattaa joissain paikoissa löytää myös englannin kielisen menun.

Kino-niminen juna-asema, jonne on asunnolta 5 minuutin kävelymatka.

Junissa ja busseissa maksetaan vasta poistuessa. Konduktööri nousee joka asemalla seisomaan ja katsoo ystävällisesti, että kaikki maksavat.

Paikallisbussin sisältä. Yllättävää kyllä, julkisissa on usein automaattiset kuulutukset tai ainakin osa niistä myös englanniksi.

Kiitos-niminen puoti Vivre-ostoskeskuksessa. Siellä oli myös naistenvaateliike, jonka nimi oli SM2 Keittiö.

Muumitavaraa. Täällä sitä näkee suhteellisen paljon.

Erilaisia donitseja Mister Donutissa.

Ostamani lakana, pussilakana ja tyynynpäällinen. Ostimme yhdessä myös tuollaisen vaatteiden kuivaustelineen.

Yhteisiä ostoksia Daisosta, suurimmilta osin keittiö- ja siivoustavaraa.

Omia Daiso-ostoksiani, mm. kahvin makuisia karkkeja, vaaleanpunaisia maskeja, siivousliinoja, meikinpoistoliinoja ja kosteutta imeviä tyynyjä vaatteiden joukkoon.

Okonomiyaki-ravintola ulkoa. Unohdin taas ottaa kuvan sisältä.

Kaksi eri okonomiyakia. Oikeanpuoleinen oli ilmeisesti paikan erikoinen.

Mustekala-okonomiyaki ja valkosipulinkynsiä.

Jälkkäriksi tilasimme jäädytettyjä mansikoita maitotiivistetäytteellä ja suklaan sekä matchan eli vihreän teen makuisia jäätelöpaloja. Suklaajäätelö oli super hyvää.

Lauantaista tuli vahingossa kuntoilupäivä kun lähdimme käymään lähellä olevalla Hieivuorella, joka on Kioton korkein vuori. Huipulle pääsee niin kävellen kuin köysiradalla, joista menomatkaan valitsimme jälkimmäisen ja tulomatkaan sitten kävelyn alas. Vuorella on paljon temppeleitä, osa hyvin lähekkäin toisiaan ja osa taas kävelymatkan päässä. Käppäilimme ympäriinsä katsomassa rakennuksia ja taideporukkana tietenkin ottamassa paljon kuvia kaikesta. Vaikka aurinko paistoi, niin lauantaina puhalsi viileä tuuli, joka oli tietenkin kovempaa huipulla. Se vei kyllä osan huvista kun keho oli koko ajan kananlihalla.

Lähdimme vuorelle aamulla klo 11 aikaan ja olin ajatellut, että vuorella menee muutama tunti, mutta kierrellessä meni aikaa ja alaskävelyssä ehkä tunti, joten lopulta olimme takaisin alhaalla vasta joskus viiden-kuuden aikaan illalla. Kaikki olivat ihan rättiväsyneitä monen tunnin käppäilystä, varsinkin kun valitsimme tulla alas vuoren toiselta puolelta, jossa tie tai oikeammin polku ei todellakaan ollut kunnossapidetty. Siinä sai kyllä kuumotella, että milloin kompastuu kiveen tai juureen ja pääsee vinguttamaan Visaa sairaalassa. Onneksi kaikki pääsivät ehjin nahoin alas. Itse vuori ja sen temppelit olivat ihan kivoja nähtävyyksiä ja toki sellainen juttu, joka pitää tehdä kun kerta täällä Kiotossa ollaan, mutta ei itselleni kovin säväyttävä kokemus. Saipahan ruksattua sen nyt nähtävyyslistalta pois.

Vuoriseikkailun jälkeen otimme junan Kioton keskustaan ja lähdimme tyttöporukalla kokeilemaan uutta sentoa eli yleistä kylpylää. Tällä kertaa menimme Hakusan-yu-nimiseen (sijainti Rokujo-ten) sentoon, joka oli minusta paljon kivempi kuin se edeltävä. Tämä sento oli nimittäin hiukan isompi ja siellä oli enemmän sekä isompia altaita ja esimerkiksi lämmin ulkoallas. Sauna oli lämmin, mutta lauteilla oli pehmusteet ja seinässä ikkunan takana telkkari, jossa pyöri jokin psykedeelinen ostos-tv-kanava tai siltä se ainakin omiin silmiin näytti. Vettä ei tietenkään voinut taaskaan heittää (kiuas oli muutenkin omituinen kaappi), mutta oli kiva taas päästä saunaan. Muutenkin teki kyllä todella hyvää päästä rentoutumaan ja lämmittelemään raskaan ja kylmän päivän jälkeen. Tältä sivulta löytyy muutama kuva kyseisestä sentosta.

Päivän lopuksi palasimme kämpille ja kokoonnuimme melkein koko vaihtariporukan kanssa meille syömään Laran tekemää pastaa ja hiukan viettämään iltaa. Sunnuntaina osa porukasta lähti katsomaan Keisarillista puutarhaa, mutta minä ja Alvina olimme niin rikki edellisen päivän urheilusuorituksesta, että jäimme vielä järjestelemään tavaroitamme muuton jäljiltä, kävimme lähikahvilassa, ruokaostoksilla ja uudestaan Daisossa. Tuli tarpeeseen pitää rento päivä.

Hieivuori taustalla. Seuraavaksi tulee paljon kuvia, nauttikaa.

Alkumatkan ylös teimme tällä vaunulla. Menomatka ylös huipulle (sisältäen molemmat nousut) oli 900 jeniä eli 6,50 euroa.

Välitasanteella oli naruun ripustettu rengas, johon sai heittää kiekkoja varmaankin hyvän onnen toivossa. Kaikki kiekkoni lensivät jonnekin hevon kuuseen.

Kiekkoja sai 100 jenillä eli 0,70 eurolla kolme ja niihin kirjoitettiin oma nimi ennen heittämistä.

Näimme viimeiset kunnolliset kirsikankukat!

Vasemmalta Siyana (Bulgaria), Eki, minä, Tim (Alankomaat), Alvina (Hongkong) ja Sophie (Saksa).

Köysirata välitasanteelta huipulle. Kuvassa Tim ja Alvina.

Kuvaa köysiradalta.

Matkalla hiukan syrjäisemmälle temppelille.

Näkymää Kioton suuntaan.

Hautausmaata

Tällaisia pieniä puu-ukkoja oli "piilotettu" sinne sun tänne.

Kiville oli laitettu essut kuulemma siksi, ettei niillä olisi kylmä.

Temppelin sisällä oli erilaisia patsaita, mutta siellä ei saanut ottaa kuvia.

Osaan rakennuksista olisi voinut ostaa sisäänpääsypassin, mutta tyydyimme katselemaan niitä ulkoa käsin.

Näkymää vuoren toiselle puolelle Otsu-nimiseen kaupunkiin ja Biwa-järvelle.

Lisää essuja.

Vuorelta alas päästy ja suunta kohti juna-asemaa.

Lauantai-illan pastailua tatamilla.

Kahvila, jossa kävimme sunnuntaina Alvinan kanssa. Paikan nimi on Himitsu Kichi Shokubutsuen.

Kahvilaa sisältä. Sisustus oli tosi siisti ja paikka oli täynnä kaikenlaisia kasveja ja muuta tilpehööriä.

Minun annokseni. Vasemmalta mansikkateemalla jugurtti, suklaamochi, jonkinlainen jäätelö-jugurtti-hyytelöannos ja kuivakakkupala. Tämä maksoi 1600 jeniä eli 11,50 euroa + kahvi.

Alvinan annos samoilla seteillä (ilman mochia), mutta mansikan sijaan makuna omena-kaneli.