meditaatiota, teehuoneita ja tekstiilejä

Viime viikonloppuna tuli nähtyä vaikka ja mitä, sillä meillä oli yliopiston järjestämä vapaaehtoinen Kyoto Inspiration -ohjelma perjantaista sunnuntaihin. Kuulemma normaalisti se on pari viikkoa kestävä kurssi Seikassa vieraileville ulkomaalaisille opiskelijoille, mutta nyt kun Japaniin ei pääse ilman viisumia, yliopisto kysyi haluaisimmeko osallistua tällaiselle kurssin miniversiolle. Tarkoituksena oli siis tutustua eri tavoin Japanin kulttuuriin ja käsitöihin/taiteeseen, ja saimme vaikuttaa ohjelmaan kertomalla mistä olisimme kiinnostuneita. Yliopisto maksoi osan viikonlopun kuluista ja meidän oli itse maksettava jäljelle jäänyt osa eli 12 840 jeniä (hieman päälle 90 euroa). Oppaaksi kierrokselle lähti yliopiston yhteyshenkilömme, yksi maisteriopiskelija tulkiksi sekä arkkitehti Saimon Toshifumi, joka on erikoistunut historiallisten rakennusten restaurointiin ja aiemmin opettanut arkkitehtuuria Seikassa. Meistä vaihto-opiskelijoista melkein kaikki osallistuivat viikonloppukurssille ja mukaan lähti myös muutama Seikaan ulkomailta tullut maisteriopiskelija.

Ensimmäisenä päivänä eli perjantaina vierailimme aamusta Daitoku-ji-temppelin Shinju-an-alatemppelissä. Se on perustettu vuonna 1491 ja pyhitetty meditaatiota painottavaan zen-buddhalaisuuteen. Yleisesti ottaen Shinju-an ei ole yleisölle avoin temppeli, joten olikin erityislaatuinen tilaisuus päästä käymään siellä. Vierailun tarkoituksena oli osallistua zazeniin eli zen-meditaatioon, jossa istuimme tyynyillä kahdessa rivissä päärakennuksen kuistilla samalla kun Shinju-an päämunkki opasti meidät meditaatioharjoitukseen. Hän puhui hyvää englantia ja vitsaili rennosti samalla kun kertoi meditaation tarkoituksesta ja kulusta.

Harjoitus kesti muistaakseni about 40 minuuttia, josta ensin istuimme 15 minuuttia niin, että päämunkki käveli kuistin edessä eestaas ja saimme halutessamme käsisignaalein pyytää häntä läimäyttämään olkapäille puisella lastalla. Ilmeisesti tämän oli tarkoitus auttaa keskittymään. Sitten kävelimme munkin johdolla 10 minuuttia päärakennusta ympäri jonossa kädet syliin painettuna. Tämän jälkeen palasimme paikoillemme kuistille ja istuimme taas 15 minuuttia, mutta nyt myös munkki istui ja osallistui itse meditaatioon. Harjoituksen aikana hän sytytti suitsukkeita ja soitti jonkinlaista kelloa, joka varmaankin jollain tapaa aina liittyi meditaatioon aloittamiseen ja lopettamiseen.

Meditaatio tällaisessa ympäristössä ja päämunkin johdolla oli tosi hieno kokemus, mutta näin vasta-alkajalta oli hankala yrittää keskittyä meditaatioon ja muutenkin istua risti-istunnossa ilman, että jalat puutuivat. Oikea meditaation istumatyyli on lotusasento, jossa jalat nostetaan reisien päälle, mutta munkki sanoi, että voimme istua myös meille mukavammassa asennossa kuten normaalissa risti-istunnossa. Kädet on tarkoitus pitää kosminen mudra -asennossa, jossa vasen käsi on oikean käden päällä samalla kun peukalot koskettavat toisiaan. Itse tykkäsin eniten kävelyosuudesta, sillä oli hyvin rauhoittavaa kävellä hitaasti jonossa rakennusta ympäri ja tuntea lattian puu paljaiden jalkojen alla.

Meditaation jälkeen käppäilimme munkin ja Saimonin johdolla temppeliä ympäri samalla kun he kertoivat meille temppelistä, sen huoneista ja arkkitehtuurista. Oli mielenkiintoista kuulla, että päämunkki oli esimerkiksi pyytänyt kuuluisia japanilaisia taiteilijoita (kuten mangataiteilija Kitami Ken’ichi ja Final Fantasy -pelin art director Kamikokuryō Isamu) vierailemaan temppelissä ja kuvittamaan joitain temppelin rakennusten tyhjiä liukuseiniä. Jotenkin olettaisi, että paikkaa pidetään niin pyhänä, ettei tällainen tulisi kuuloonkaan. Munkki myös vitsaili sillä miten paljon taitelijat olivat esimerkiksi nauttineet sakea vierailujensa aikana. Valitettavasti emme päässeet näkemään näitä varastoituja seiniä, sillä kuulemma ne ovat seuraavan kerran esillä vasta syksyllä 2023. Tässä artikkelissa on joitain kuvia seinistä sekä meillekin meditaation pitäneestä Shinju-an päämunkista.

Shinju-an oli viikonlopun ohjelmasta ainoa paikka, jonne ei voinut pukeutua ihan miten halusi vaan päälle oli laitettava pitkät housut tai hame ja yläosaksi vähintään t-paita. Onneksi minulla on yksi pitkä hame, joten housuja ei tarvinnut päälle vetää, mutta hiki kaatui silti päältä kun viikonloppuna oli taas erittäin lämmin keli. Muut päivän aktiviteetit olivat onneksi kuitenkin sisätiloissa ja Shinju-anin jälkeen suuntasimmekin lounaalle sen lähellä sijaitsevaan Daitoku-ji Ikkyu -nimiseen buddhalaismunkkien ravintolaan. Se on Kioton vanhin zen-temppeliravintola ja tarjoilee perinteistä buddhalaismunkkien shojin ryori -ruokaa, jossa ei ole käytettyä mitään eläinperäisiä tuotteita. Ateriat koostuvat viiden säännön ajatuksesta, jossa ruoassa yhdistetään viisi makua eli makea, suolainen, hapan, karvas ja tulinen, sekä viisi väriä eli vihreä, keltainen, punainen, musta ja valkoinen. Ruokailuun kuului itse pääruoka pienen keiton ja teen kanssa sekä pieni jälkiruoka vihreällä teellä.

Shinju-an-temppelin sisäpihaa portin jälkeen.

Sisällä temppelissä. Kuvassa meille varattu meditaatiotila tyynyillä.

Ennen meditaatiota meille tarjoiltiin vihreää teetä ja keksit tyynyillä istuessamme.

Päämunkki ja puukepukka, jota hän esitteli ennen meditaation alkua. Sillä hän halutessamme kävi kopaisemassa olkapäille meditaation ensimmäisessä osassa. 

Näkymää istumapaikaltani. Taustalla on jokin entisöintihommeli menossa.

Temppelialuetta ja sen päärakennusta. Muun muassa tästä kiersimme meditaation kävelyosuudessa.

Sisällä päärakennuksen huoneissa oli liukuseinissä satoja vuosia vanhoja maalauksia.

Tatamimattoa

Hyvin pieni ja yksinkertainen puutarha. Kivet on aikoinaan tuotu muualta. Ilmeisesti nykyään kiviä ei saa enää viedä paikasta toiseen.

Lounas Daitoku-ji Ikkyussa. Kaikilla oli omat pienet pöydät ja tyynyillä pehmustetut jakkarat. Pöydät oli aseteltu riveihin vastakkain toisiaan.

Ateria tuotiin pöydälle tarjottimella puisessa laatikossa. Alla olevasta kuvasta näkee sisällön. Kansi kuuluu asetella tarjottimen oikealle puolelle pöydänkulmaan sisäpuoli ylöspäin.

Niin kuin viiden maun sääntöön kuuluu, ateria sisälsi vaikka minkälaisia erilaisia makuja, joita oli ihan hauska maistella. Moni näistä oli liian outo omaan makuun, mutta ruokakokemuksena tykkäsin tästä kovasti. Laatikon oikeassa alakulmassa on riisiä.

Laatikossa olleen ruoan kanssa tarjoiltiin keittoa (ylhäällä vasemmalla) ja teetä.

Jälkiruoaksi oli jonkinlainen makea mochipallero ja vihreää teetä (ei kuvassa). En muista mitä tämä mochin vieressä oleva musta pehmeähkö pallero oli, mutta se maistui todella suolaiselta. Muutama salmiakkia maistanut vaihtari sanoi, että heidän mielestään maku oli samankaltainen, mutta en itse tykännyt pallerosta.

Ruokailun ohella pystyi ihailemaan ikkunasta näkyvää puutarhaa.

Sisällä oli erilaisia koristeita.

Ravintolassa oltiin ilman kenkiä ja ne oli ruokailun aikana aseteltu nätisti odottamaan poislähtöämme.

Lounaan jälkeen iltapäivällä vierailimme kahdessa eri käsityöpajassa: japanilaisiin seinärulliin erikoistuneessa Seikoudou Nakajimassa ja tatamimattoja valmistavassa Takamuro Tatamitenissa. Molemmat ovat vanhoja perheyrityksiä, joiden pienehköissä pajoissa oli hyvin käsityömäinen tunnelma. Seikoudou Nakajimassa pääsimme kokeilemaan seinärullien printtien liimaamista, jossa vanhan ja taitavan japanilaisen rouvan ohjeilla levitimme harjoilla liimavettä printeille ja sitten parhaamme mukaan yritimme painaa niiden päälle ilmeisesti jonkinlaisen suojapaperin ilman, että paperiin tulee ryppyjä tai että se repeää. Arvata saattaa, että homma näytti helpolta, mutta oli yllättävän haastavaa kun sitä pääsi itse kokeilemaan.

Takamuro Tatamitenissa tutustuimme tatamimattojen rakenteeseen ja käsityönä tehtyjen tatamimattojen valmistukseen. Siellä emme päässeet itse tekemään mitään, mutta esittelyä pitänyt tatamimestari näytti meille miten hän käsin ompelee tatamimattoon reunakankaan kiinni. Saimme myös tunnustella erilaisia materiaaleja ja vertailla halvimpia (mutta edelleen kalliita) tatamimattoja hinnakkaisiin vaihtoehtoihin. Minulla ei ollut kummankaan käsityön työprosessista aiempaa tietoa, joten oli ihan mielenkiintoista päästä tutustumaan näihin työpajoihin.

Katu, jolla seinärulliin erikoistunut Seikoudou Nakajima sijaitsee.

Sisäänkäynti. Työpaja sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa. Sisään mentiin taas ilman kenkiä ja jalkoihin laitettiin lainatossut.

Sisällä pajassa. Saamiemme lainatossujen pohjaan oli kiinnitetty eriväriset teipit. Ne, joiden tossuista löytyi sininen teippi pääsivät kokeilemaan yhtä työvaihetta eli printtien liimaamista, ja onnekseni minun tossuista löytyi sininen teipinpala.

Kuvassa oleva rouva kertoi muistaakseni tehneensä tätä kyseistä työtä 30 vuotta. Hän näytti meille miten homma toimii ja vuorollaan saimme hoitaa yhden printin liimaamisoperaation.

Vaikeassa työnosassa oli myös toinen mestari auttamassa. Kuvassa näkyvä, liimavedellä kostutettu suojapaperi (tai miksi sitä pitäisikään kutsua) on aseteltava tarkasti printin päälle, jotta ryppyjä ei synny. Tästä tuli ihan mieleen kontaktimuovilla koulukirjojen päällystäminen.

Työvaiheen jälkeen printti ripustetaan kuivumaan. Liimailin itse oikean alakulman kappaleen. Sain kyllä moneen kertaan korjailla ryppyjä vanhan rouvan avustuksella.

Meille esiteltiin myös työssä käytettäviä materiaaleja ja työvälineitä.

Kuvassa yrityksen tekemiä seinäkääröjä (kakemono). Näitä on yleensä näytillä varsinkin perinteisissä japanilaisissa paikoissa, kuten teehuoneissa.

Sisällä tatamimattoja valmistavassa Takamuro Tatamitenissa.

Tatamimestari näytti meille erilaisia materiaaleja ja koristeita, joita tatameissa käytetään.

Tatamimaton sisältö. Nykyään materiaalin säästämisen ja paremman säilymisen takia tatamimaton sisällä saattaa olla paksuhko pala jonkinlaista muovimateriaalia (aiemmassa kuvassa tätä voi nähdä pöydän toisessa päädyssä olevien palojen sisällä).

Tatamimestari demonstroimassa työtään. Alla on lyhyehkö video.

Perjantaiohjelman jälkeen iltapala kahvilassa.

Lauantain ohjelma alkoi käynnillä Ninna-ji-temppelissä, joka on Japanin keisarin toimesta perustettu alunperin palatsiksi 880-luvulla. Siellä siis sijaitsee Japanin keisarin entinen asuinpaikka Shinden sekä teehuoneet Hitoutei ja Ryoukakutei. Nykyään temppelialue kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Käppäilimme oppaan johdolla temppelin ja aitojen takana olevat teehuoneet läpi samalla kun opas ja Saimon kertoivat taas rakennuksen historiasta ja arkkitehtuurisista valinnoista. Oli hauska huomata, että esimerkiksi perjantain tatamityöpajan jälkeen temppelin tatamimattoihin ja niiden rakenteellisiin valintoihin kiinnitti enemmän huomiota.

Perjantai oli ainoa päivä, jolloin meillä oli ohjattu lounas, joten lauantaina lounaalle varatulla ajalla kävimme muutaman vaihtarikaverini kanssa Ninna-jin lähellä olevassa ramen-ravintolassa. Iltapäivällä ohjelmassa oli käynti Seikai Kyusei Kyo Heiankyossa, jossa sijaitsee iso puistopuutarha ja erilaisia perinteisiä puurakennuksia. Vierailimme muun muassa teehuoneella, jossa kimonoon pukeutunut emäntä näytti ja kertoi meille kyseisestä teehuoneesta sekä siellä muutamasta esillä olevasta esineestä (kuvissa) samalla kun istuimme tatamimatolla. Pääsimme myös käymään suljettujen ovien takana olevassa pienessä, ilmeisesti rakennuksen alkuperäisessä teehuoneessa. Paikka oli oikein viehättävä ja sisällä ollessamme ulkona alkoi sataa, jolloin sateen ropina löi tunnelmallisesti rakennuksen matalahkoon kattoon. Puiston seuraavaan rakennukseen siirtyessä meille oli jopa varattu kaikille omat lainasateenvarjot, jotka toinen emännistä ojensi jokaiselle yksitellen samalla kun kiitti käynnistä.

Seuraavaksi suuntasimme sateenvarjojen kanssa puistossa sijaitsevaan, hieman modernimpaan teehuonerakennukseen, joka muistutti ehkä etäisesti suomalaista kesäkeittiötä. Rakennus on Saimonin suunnittelema, ja siellä nautimme suorakulman muotoon asetelluilla pöydillä vihreää teetä ja jonkinlaista hyytelömäistä punapapumakeista (tai siltä se ainakin minusta maistui) samalla kun Saimon kertoi meille kyseisen rakennuksen suunnittelusta ja siinä tehdyistä valinnoista. Kaikkia tietoiskuja oli toki mielenkiintoista kuulla, mutta ylipäätään viikonloppuun sisältyi ehkä omaan makuuni hieman liikaa arkkitehtuuria. Oli kuitenkin tosi hienoa, että Saimon lähti yhdeksi viikonlopun oppaaksemme, vaikka hän ei enää Seikassa opetakaan.

Viimeinen lauantain ohjelmanumero oli visiitti puiston lähellä sijaitsevassa Saimonin kodissa, jonka hän on itse suunnitellut. Ajatuksena oli mennä katsomaan japanilaista kotia, mutta emme osanneet odottaa, että paikalla olikin Saimonin vaimon laittama buffetpöytä valmiiksi katettuna. Meitä oli sen verran iso joukko paikalla, että jakaannuimme osa keittiön pöydälle ja osa tatamihuoneeseen. Saimon ja hänen vaimonsa olivat todella vieraanvaraisia ja tarjosivat meille ruoan lisäksi moneen otteeseen erilaisia juomavaihtoehtoja, myös olutta ja viiniä. Saksalaiset vaihtarit olivat tuoneet mukanaan Jägermeister-pullon, jota sitten nautimme yhdessä viikonlopun järjestäjien kanssa. Kuulemma pullo oli tuotu Saksasta asti, mutta toki täällä jekkua saa ostettua ihan normaaleista kaupoista. Vähän harmitti, ettei minulla ollut enää juhannuksena juotua salmaria tallella - olisi ollut hauska tarjota sitä järkkääjille. Vietimme Saimonin luona iltaa ehkä jonnekin klo 20 asti, jolloin ajattelimme, että varmaankin alkaa olla parempi lähteä, koska todennäköisesti japanilainen vieraanvaraisuus ei kehtaa tyrkätä meitä itse pihalle.

Ninna-ji-temppelialueen Nio-mon-sisäänkäyntiportti.

Temppelialueella oleva sisäänkäynti, joka johdattaa Shinden-rakennukseen, entiseen keisarin asuinpaikkaan. Ovella kengät on riisuttava ja kannoimme niitä mukanamme saamissamme muovipusseissa, sillä tarvitsimme kenkiä puutarhassa.

Näkymää eteläpuutarhaan Danteiniin Shiro-shoin-rakennuksen kuistilta. Shinden-rakennus näkyy kuvassa vasemmalla.

Danteita reunustavat muurit ja iso portti, jota vain keisari saa käyttää. Jopa hänen perheenjäsenensä on tultava sisään sivuporteista.

Pohjoispuutarha Hokutein näkymää Shindenistä.

Shindeniä sisältä. Lattiat ovat totta kai tatamia ja seiniä koristavat hienot maalaukset. Kuva on vasemmalta puolelta pitkää huonetta, jota liukuseinät jakavat muutamaan otteeseen.

Näissä kuvissa ero ei taida näkyä niin hyvin, mutta tatamilattian korkeus nousee pitkän huoneen oikealla (eli tällä) puolella. Myös seinien kuvat muuttuvat asteittain koristeellisimmiksi huoneen vasemmalta oikealle. Näin nähdään heti missä keisari ja hänen jälkeensä arvovaltaisimmat henkilöt istuvat. Takaseinässä olevien ovien takana ovat kyhjöttäneet keisarin henkivartijat valmiina ampaisemaan esille, jos tarve vaatii.

Shindenin takana olevaa puutarhaa, jonne pääsee vain opastetulla kierroksella.

Vanha teehuone Ryoukakutei, joka on siirretty Ninna-jihin 1800-luvulla. Se on rakennettu muistuttamaan Kioton kuuluisaa, vuonna 1618 rakennettua Joan-nimistä teehuonetta. Myös Joan on siirretty ja nykyään se sijaitsee Japanin Aichin prefektuurissa.

Ryoukakuteita sisältä.

Teehuoneen vieressä olevaa puutarhaa, jonka näkymästä voi nauttia teeseremonian aikana.

Käppäilyä muualla puutarhassa oppaan johdolla. Kävimme katsomassa myös toista, Hitoutei-nimistä teehuonetta, mutta en saanut siitä kummoisia kuvia.

Näkymää Hitoutei-teehuoneelta takaisin Shindeniin.

Shindenin takana olevassa rakennuksessa oli kai jonkinlaiset korjaustyöt meneillään.

Maisemaa Shindenistä poislähdettäessä. Taustalla ensimmäisessä kuvassa näkynyt Nio-mon-portti.

Kävimme Ninna-jin lähellä syömässä tällaisessa pienessä, söpössä ravintolassa.

Tilasin lounaaksi "Kioto-tyylisen" ramenannoksen.

Seikai Kyusei Kyo Heiankyo -puistossa. Puiston alussa oleva polku on kuulemma erityisen kaunis varsinkin keväisin, sillä polun vasemmalle puolelle on istutettu kirsikankukkapuita. Oikealla sen sijaan on bambupuita.

Puiston vieressä on järvi.

Kävimme hetken istumassa tässä Saimonin suunnittelemassa puisessa rakennuksessa. Minulle jäi hiukan epäselväksi mihin tätä käytetään, mutta olisiko kyseessä ollut jonkinlainen lepopaikka tai teehuoneen tapainen tila.

Sisällä yhdessä puiston teehuoneista, jossa meille esiteltiin sen yksityiskohtia. Takaseinällä lattialla on piste, jossa teeseremoniassa tarjottu tee yleensä valmistetaan vieraiden läsnäollessa.

Yksi teehuoneen tärkeimmistä alueista on tämä korotettu tokonoma, johon on ripustettu kakemono eli seinäkäärö. Ripustettava käärö valitaan aina vuodenajan ja/tai tilaisuuden mukaan. Usein tokonoman yhteydessä on myös chabana eli kukka-asetelma. Tässä tapauksessa käärön eteen oli asetettu vuosisatoja vanha, pikkuruinen Buddha-patsas. Kuvassa oleva käärö on muistaakseni 500-700 vuotta vanha.

Oikealle jäävän tatamihuoneen vieressä on tämä tila, jossa maton päällä voi istua ja ihailla maisemaa.

Pääsimme käymään rakennuksen takana olevassa hyvin pienessä teehuoneessa, jonka sisäänkäyntikin oli pikkuruinen. Sieltä oli hankala ottaa kuvia tilan pienuuden ja hämyisyyden takia.

Kuulemma ikkunoista on erityisen hienoa ihailla kuun heijastusta veteen.

Kimonopukuinen emäntämme esittelemässä meille erittäin arvokkaita kulhoja, joista myös parempi kuva alempana. Kuulemma on erittäin harvinaista päästä näkemään tällaisia arvokkaita, satoja vuosia vanhoja kulhoja ilman, että ne olisivat museossa lasin takana.

Matkalla toiselle teehuoneelle, jossa pääsimme viimein itse teen makuun.

Saimonin suunnittelema, minusta hieman kesäkeittiömäinen teehuone ulkoa.

Teehetkestä nautittiin pöydillä, jotka oli aseteltu tällaiseen suorakulmamuotoon. Herkut tarjoiltiin keskeltä jokaiselle aina kumarruksen kera.

Meille tarjoiltiin tosiaan kulho vihreää teetä ja jonkinlainen makea, hyytelömäinen punapapumakeinen. Näiden jälkeen "jälkkäriksi" sai vielä toista teetä, mutta en osaa sanoa mitä se oli kun en itse ole kovin suuri teen ystävä tai niistä tietäjä. Oli juotavaa.

Rakennuksessa oli myös korotettu tatamihuone, joka sijaitse pöytäryhmän vieressä. Huomatkaa taas huoneen perällä oleva tokonoma seinäkääröllä ja kukka-asetelmalla, sekä piste teen valmistamiseen. 

Maisemaa teehuoneelta. Näkymä muistutti minusta jollain tapaa Suomea, vaikka taustalla kohoavatkin vuoret.

Matkalla Saimonin kotiin, jonne kävelimme puistosta noin 20 minuuttia. Tämä alue on Kioton länsipuolella. 

Sisäänkäynti kadulta Saimonin kotiin. Itse talosta oli vaikea ottaa kuvia, sillä sitä reunustivat korkeat pensaat.

Eteisessä komeileva seinävaate. Kysyin saisiko heidän kodistaan ottaa kuvia, mutta valitettavasti ruoan nähtyäni unohdin koko asian muutamaa kuvaa lukuunottamatta. Heillä on erittäin kaunis, hyvin perinteiseen tyyliin rakennettu koti. Puuta on käytetty paljon ja esimerkiksi keittiön työtasot, kaapit ja jääkaappi on piilotettu puisilla liukuovilla. Huomasi, että talossa selvästi asui arkkitehti.

Kodin tatamihuone. Takaseinällä taas tokonoma, jossa seinäkäärö ja kukka-asetelma.

Tarjolla oli sushia, täytettyjä leipiä, suolakeksejä, maustettuja kurkkuja, juustopaloja, sipsiä, popkornia ja pähkinöitä sekä erilaisia juomavaihtoehtoja. Kukaan meistä ei tosiaan osannut odottaa tällaista vastaanottoa, vaan luulimme, että menemme nimeomaan vain katsomaan taloa ja siinä se.

Jossain vaiheessa väki väheni niin, että me jäljelle jääneet mahduimme kaikki istumaan tatamimatolla.

Yllätysjälkkäriksi oli vesimelonia.

Perjantai ja lauantai olivat aikalailla kokopäiväreissuja, mutta sunnuntaina meillä oli onneksi hiukan lyhyempi päivä ja vain kaksi vierailukohdetta. Koko rahan ja kokemuksen edestä oli toki mahtava nähdä erilaisia juttuja, mutta tässä vaiheessa kisakunto alkoi hieman rakoilla. Sunnuntaina menimme aamupäivästä opastetulle käynnille Kyoto State Guest Houseen, joka on toinen Japanin hallituksen vierastaloista (toinen näistä on Akasakan palatsi Tokiossa) ja siellä siis järjestetään valtiovierailuja. Akasakan palatsi Tokiossa on rakennettu länsimaalaiseen tyyliin, kun taas tämä Kioton vierastalo on arkkitehtuuriltaan japanilaistyylinen. Rakennus sijaitsee Keisarillisen palatsin lähellä Keisarillisessa puistossa, jossa kävin käppäilemässä pari kuukautta sitten tässä postauksessa.

Sisään rakennukseen pääsee vain ajanvarauksella ja ennen kuin itse vierastaloon voi astua, on käytävä läpi lentokenttämäinen turvatarkastus ja jätettävä kaikki tavarat (paitsi puhelimet ja kamerat) kaappeihin. Sisään ei saa mennä omilla kengillä, vaan sisäänkäynnillä on vaihdettava jalkaan tossut. Ajastettu kierros toteutettiin niin, että opas vei meidät aina tiettyyn rakennuksen tilaan ja siellä pystyimme kuuntelemaan meille annetuilla tableteilla englanninkielisen selostuksen huoneen tarkoituksesta ja yksityiskohdista. Melkein kaikissa huoneissa sai kävellä vapaasti, mutta mihinkään, edes lattiaan, ei saanut koskea. Kaikki vierastalon tilat olivat todella upeita ja tykkäsin siitä, että asioita sai katsella huoneissa omaan tahtiin tabletin selitysten kanssa. Hieman harmillisesti meiltä selvästi alkoi loppupuolella kierrosta loppumaan aika kesken, sillä opas opasti meidät vähän liian nopeasti muutaman viimeisen tilan läpi. Tämä oli kuitenkin tosi hieno kokemus ja varmasti yksi sellainen nähtävyys, jossa en olisi tajunnut itse käydä.

Kyoto State Guest House ulkoapäin porttien jälkeen. Pääovet ovat kuvassa.

Kierrosta varten lainatut tabletit, joista pystyi kuuntelemaan tai lukemaan tilojen englanninkieliset selostukset. Tabletissa oli myös joitain lyhyitä videoita esimerkiksi arvovaltaisista vieraista eri huoneissa. Tabletissa näkyy rakennuksen kartta, jonka seitsemän eri tilaa kiersimme.

Käytävää sisäänkäynnin jälkeen.

Yubae no Ma oli ensimmäinen tila, johon pysähdyimme. Se on iso konferenssihuone, jota käytetään joko ministerien tapaamisissa, odotushuoneena ennen juhlaillallista, tai ryurei-teeseremoniassa, jossa istutaan tuoleilla pöytien ääressä tatamilattian sijaan. Lattiaa päällysti hinnakkaan oloinen kokolattiamatto.

Huoneen molemmissa päädyissä on yli kaksi metriä korkeat ja yli kahdeksan metriä leveät seinävaatteet, jotka kuvastavat Kioton kahta pyhää vuorta. Tässä niistä ensimmäinen, meidänkin kämpän ikkunasta näkyvä Hiei-vuori kuvattuna kuunvalossa. Teoksen nimi on Hiei Getsuei.

Seinävaatteet on kutonut tsuzureori-tekniikalla japanilainen taiteilija Hakozaki Mutsumasa.

Huoneen vastakkaisella puolella on kuvattuna Atago-vuori auringonlaskussa. Se sijaitsee Kioton länsipuolella. Teoksen nimi on Atago Yusho.

Tiloissa oli esillä erilaisia esineitä. Uskoakseni tässä teeseremoniassa käytettäviä välineitä. 

Näkymää ikkunasta sisäpihalle japanilaiseen puutarhaan.

Seuraavaksi vuorossa oli rakennuksen isoin huone eli Fuji no Ma, jota käytetään tervetuliaisseremonioissa ja länsimaalaistyylisissä juhlaillallisissa. Takaseinällä sijaitsevan, yli kolme metriä korkean ja yli kuusitoista metriä leveän seinävaatteen on kutonut japanilainen taiteilija Shikami Kiyomichi.

Tässäkin huoneessa matto vaikutti todella arvokkaalta ja pelkäsin koko ajan, että pudotan puhelimeni siihen.

Reika-nimisessä seinävaatteessa on esitetty 39 erilaista kukkaa.

Koristeltujen liukuovien taakse kätkeytyy lava, jolta käsin vieraita viihdytetään erilaisilla perinteisillä taidemuodoilla, kuten Kioto-tyylisellä tanssilla, Noh-teatterilla, japanilaisen harpun eli koton soitolla, ja muinaisella hovimusiikilla eli gagakulla.

Fuji no Ma -huoneen katto oli mielenkiintoinen ja muistaakseni tabletin selostuksessa selitettiin, että valoja voi vaihdella kymmeniin erilaisiin asentoihin.

Huoneen päädyssä oli esiteltynä juhlaillallisen kattaus.

Kolmantena vuorossa oli Kiri no Ma eli japanilaistyyppinen juhlaillallishuone, jossa japanilaiseen tyyliin istutaan lattialla. Ulkomaalaisia vieraita varten pöydän alla oleva tila on madallettu eli istuja voi roikottaa jalkojaan aivan kuin normaalilla tuolilla. Saimon on suunnitellut huoneen sisäkaton.

Tässä huoneessa tarjoillaan Kioton perinneruokaa samalla kun geiko (geisha) ja maiko (geikon geishaoppilas) viihdyttävät vieraita tanssilla tai harpunsoitolla.

Näkymää tämän huoneen ikkunasta sisäpihan japanilaiseen puutarhaan.

Edeltävien huoneiden jälkeen meidät johdatettiin sisäpihalle japanilaiseen puutarhaan, jota pystyi ihailemaan lammen yli kulkevalta sillalta.

Lammessa oli koikarppeja, jotka näyttivät siltä, että yhden sellaisen nappaaminen ja myyminen elättäisi hetken aikaa. Mutta kuka sellaista miettii.

Arvovieraat voivat nauttia japanilaisesta puutarhasta myös veneen kyydissä.

Eteistilan (jossa pyörähdimme niin nopeasti etten ehtinyt edes kuvia ottamaan) lisäksi viimeisenä vuorossa oli odotushuone Juraku no Ma. Jos ymmärsin oikein, niin siellä vierailevien merkkihenkilöiden henkilökunta odottelee juhlaillallisten ja muiden vierailujen aikana. 

Huoneen seinää reunustavat tuolit ovat puutyötä ja niiden pehmusteet on vuorattu punaisella silkillä. Se on kudottu Kioton kuuluisalla Nishiji-alueella, joka myös liittyy sunnuntain viimeiseen ohjelmanumeroomme.

Odotushuoneessa oli esillä muutama esine, kuten nämä hienot viuhkat ja alla olevan kuvan opas viuhkojen käyttöön ilmeisesti tanssissa tai vastaavassa.

Sunnuntaina lounas piti jälleen järjestää itse, joten menimme vaihtarikavereideni kanssa pikaruokalaimaiseen ravintolaan, josta sai muun muassa ankeriasta. Tämä ankeriassetti maksoi muistaakseni noin 1100 jeniä eli noin 8 euroa ja oli todella hyvää.

Viimeinen juttu viikonlopun ohjelmassa oli käynti HOSOO-nimisen tekstiiliyrityksen lippulaivaliikkeessä Kioton keskustassa. Vuonna 1688 Kioton vanhassa Nishiji-kaupunginosassa perustettu yritys on erikoistunut esivärjättyihin lankatekstiileihin, jotka kaupunginosan mukaan tunnetaan Nishijin-tekstiileinä. Niiden tekemiseen vaaditaan yli 20 eri vaihetta sekä tarkkaa osaamista, ja Nishijin-tekstiilit ovatkin erityisesti ennen aikaan olleet pelkästään yläluokan luksustuote. Menetelmällä on valmistettu varsinkin kimonoja ja niiden kanssa pidettäviä obi-vöitä. Nykyään HOSOO on tehnyt yhteistyötä isojen brändien, kuten Panasonicin, Toyotan, Louis Vuittonin ja Ritz Carltonin kanssa. He myös kehittelevät koko ajan uusia innovaatioita, kuten pimeässä hohtavia ja lämpöasteiden mukaan väriä vaihtavia Nishijin-tekstiilejä.

Yrityksen historiaa ja periaatteita meille oli esittelemässä itse yrityksen puhemies Herra Hosoo. Hän puhui hyvää englantia ja vaikutti muutenkin aika rennolta tyypiltä. Pääsimme hänen johdollaan näkemään myös rakennuksen eri kerroksissa sijaitsevat näyttelyt, joista toisessa oli esillä kimonoja ja obi-vöitä, ja toisessa erilaisia Nishiji-menetelmällä tehtyjä tuotteita, kuten tauluja, huonekaluja, petivaatteita ja verhoja. Yritys valmistaa myös esimerkiksi laukkuja ja kenkiä, mutta voi vaan arvata, että ne maksavat hunajaa. Toisin kuin perjantain pienehköt paperiprintti- ja tatamimattopajat, HOSOON rakennus oli moderni ja muistutti enemmänkin juuri luksusbrändin tilaa kuin käsityöpajaa. Rentoon vierailuun oli ihan kiva lopettaa viikonlopun ohjelma.

Kokonaisuudessaan koko viikonloppu oli mahtava kokemus, jossa pääsi näkemään erilaisia asioita ja paljon sellaista, jota ei itsekseen tulisi käytyä katsomassa. Eritoten tykkäsin perjantain zen-meditaatiosta ja ohjelmaan kuuluvasta lounaasta, Saimonin kotona vierailusta ja sunnuntain Kyoto State Guest House -kierroksesta. Ylipäätään oli tosi kiva, että kerrankin mukana oli oppaita ja muita henkilöitä, jotka osasivat kertoa paikoista ja niiden historiasta. Viikonloppu oli hauska lopettaa Ekin synttäreihin, joita juhlimme sunnuntaina pienemmällä porukalla izakaya-ravintolasta varatussa huoneessa.

Sunnuntain viimeinen visiitti kohdistui HOSOO-yrityksen lippulaivaliikkeeseen. Verkkokaupan mukaan kuvassa näkyvät tyynyt maksavat 44 000 jeniä (noin 320 euroa), käsilaukut 275 000 jeniä (noin 2000 euroa) ja sisällä käytettävät kengät 82 500 jeniä (noin 600 euroa).

Liikkeessä oli heti ensimmäisessä kerroksessa esillä Nishijin-menetelmällä kudottuja tauluja ja muita esineitä.

Herra Hosoo piti meille ihan vanhan kunnon PowerPoint-esityksen rakennuksen yläkerrassa.

Yhdessä kerroksessa oli näytillä Nishijin-menetelmällä valmistettuja kimonoja. Tässä huoneessa kengät riisuttiin tatamimaton takia.

Lähikuvaa aiemman kuvan oikeanpuoleisesta kimonosta.

Kimonon kanssa käytettäviä obi-vöitä.

Toisen kerroksen näyttelyä, jossa oli esillä lisää Nishijin-tavaroita.

HOSOO-vierailun ja ohjelman päättymisen jälkeen menimme muutaman vaihtarikaverini kanssa iltapäiväkahveille ennen synttäreitä. Tämä kyseinen kahvila oli selvästi Instagram-kuvien mekka. Ainoa jäljellä oleva leivosvaihtoehto oli kuvassa oleva maissikakku.