loppu lähenee

Kioton viimeistä viikkoa viedään ja stressi kotiinpaluujärjestelyistä kasvaa. Nyt alkuviikosta muutimme vuokra-asunnosta takaisin yliopiston Dohokan-asuntolaan, sillä ilmeisesti koulu haluaa tarkistaa ja siivota asunnot ennen kuun vaihdetta kun vuokrasopparit loppuvat. Meidän ei kuitenkaan onneksi tarvitse maksaa näistä päällekkäin menevistä päivistä mitään, joten minulle ei tule tästä ylimääräisiä kustannuksia. Vaikka muutto kesken viimeistä kouluviikkoa aiheuttikin hiukan ylimääräistä stressiä, niin minusta on kuitenkin ihan hauska viettää viimeiset päivät samassa asuntolassa ja huoneessa, jossa reissun aloitin. Ympyrä vähän niin kuin sulkeutuu. On myös ihan kiva asua muutama päivä (melkein) kaikkien vaihtarikavereideni kanssa samassa rakennuksessa. Lisäksi tämä ainakin poistaa stressiä tulevalta viikonlopulta kun lähden Kiotosta, sillä asuntolassa minun ei tarvitse tehdä mitään erikoisia poismuuttojärjestelyjä: pakkaan vain omat kamat ja katson, että huone jää suhtkoht siistiksi.

Asunnosta poismuutto oli pienoinen urakka, sillä koulun henkilökunnassa on tällä hetkellä paljon sairastapauksia, joten he kertoivat, että eivät valitettavasti tämän takia pysty auttamaan meitä ja kuskaamaan kaikkia tavaroita pakettiautolla kuten sisäänmuuttaessa. Onneksi he sentään sanoivat, että voimme jättää kaikki koululta lainaamamme isot tavarat, kuten mahdolliset sängyt, futonit, tuolit ja laatikostot asuntoon, ja he käyvät hakemassa ne myöhemmin. Vaikka meillä ei ollutkaan ihan älyttömästi tavaraa asunnossa, niin silti omien ja yhteisten kamojen tuominen koulun asuntolaan vaati useamman kierroksen. Onneksi sentään välimatka majapaikkojen välillä on vain noin 10 minuuttia. Samalla myös näki paljonko omat laukut painavat ja hiukan kyllä alkoi stressaamaan tulevat matkat Tokioon ja sieltä lentokentälle painavien laukkujen kanssa...

Nyt kun reissun loppu on lähellä niin pitäähän sitä myös nauttia viimeisistä kokemuksista. Viime lauantaina kävin vierailemassa viimeisessä nähtävyyslistallani olleessa temppelissä. Kyseessä on Kioton eteläpuolella sijaitseva, vuonna 780 perustettu Kiyomizu-dera-temppeli, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Sinne pääsee helposti kävellen Higashiyama-alueelta, jossa edeltävänä viikonloppuna kävimme ottamassa yukata-kuvia. Temppeli sijaitsee Otowa-vuoren riinteessä ja vaatii siis hiukan huhkimista matkamuistomyymälöitä täynnä olevalla, ylös johtavalla mukulakivikadulla ennen kuin itse temppelin portaille pääsee. Käppäily on kuitenkin sen arvoista, sillä temppelissä on yllättävän paljon nähtävää ja, kuten olen aiemminkin maininnut, Higashiyaman historiallisilla kaduilla on tunnelmallista kävellä. Samalla voi tehdä matkamuisto-ostoksia ja syödä japanilaista katuruokaa.

Ilman tavallisia turistejakin Kiyomizu-derassa oli lauantaina aika paljon porukkaa, mutta ei mitenkään ahdasta. Veikkaan, että tämä johtuu gion-matsurista, vaikka kyseinen temppeli onkin myös yksi Kioton suosituimmista turistikohteista. Sen vetonaula on maasta 13 metriä korkea iso, puinen "parveke", josta voi ihailla rinnemaisemaa ja etäällä näkyvää Kioton kaupunkia. Temppelissä on itse asiassa kaksi eri parveketta, joista on hauska katsella toiseen ja tietenkin räpsiä kuvia maisemasta. Niiden vieressä sijaitsee temppelialueen sisällä oleva pienehkö Jishu-pyhättö, joka on omistettu rakkauden ja naimakaupan jumalalle. Lisäksi temppeliin laskeutuu Otawan pieni vesiputous, jonka vettä kutsutaan kultaiseksi vedeksi sen puhtauden ja niin kutsutun toiveita toteuttavan ominaisuutensa takia.

Mielestäni Kiotossa tämä Kyomizu-dera yhdessä Fushimi Inari Taishan kanssa ovat olleet kaikista vaikuttavimmat temppelit/pyhätöt, joissa vierailisin jos pitäisi vain kaksi valita. Ei siis ehkä ihmekään, että nämä ovat myös kansainvälisten ja paikallisten turistien mieleen, enkä tietenkään tiedä millaisia käyntikokemuksia ne ovat normaaliin turistiaikaan. Kuitenkin näiden omien kokemusteni pohjalta suosittelisin vierailemaan näissä kahdessa temppelissä, jos haluaa nähdä jotain hiukan suurempaa ja vaikuttavampaa. Kyomizun ja Fushimin lisäksi mieleen on erityisesti jäänyt Naran Todai-ji temppelialueen Daibutsu-den-keskushalli. Valinnanvaraa ei ainakaan puutu, sillä Kiotossa on yli 2000 temppeliä ja pyhättöä.

Sisäänkäynti Kiyomizu-deran temppelialueelle. Kuvassa etualalla 14 metriä korkea Nio-mon-portti, jonka nykyinen, kunnostettu versio on vuodelta 2003. Alkuperäinen portti paloi sisällissodassa vuonna 1469, jonka jälkeen vuoden 1500 paikkeilla se rakennettiin uudelleen.

Sai-mon, länsinen portti, jota pidetään porttina paratiisiin ja pyhänä paikkana laskevan auringon meditaatiolle nimeltään Nissokan. Nykyinen portti on rakennettu uudelleen vuonna 1633. 

Puukatoksen alle oli viritetty vesisumua päästäviä sumuttimia, joiden alle ihmiset olivat kuumalla ilmalla pakkautuneet.

Sisäänkäynti päähalliin lipunmyynnin jälkeen. Sisäänpääsy maksoi 400 jeniä eli noin 3 euroa.

Päähalli Hondon puisella parvekkeella. Rakennus on rakennettu uudelleen vuonna 1633.

Maisemia parvekkeelta tässä ja alla olevassa kuvassa. Tässä kuvassa näkymä Kioton kaupunkiin päin, kaukana taustalla näkyy Kioton näköalatorni.

Hondo ja sen kuuluisa parveke kuvattuna toisesta rakennuksesta.

Hondo on rakennettu perinteisellä japanilaisella rakennustavalla, jossa ei ole käytetty nauloja.

Hondon parvekkeelta näkymää vuorelle päin ja Okuno-in-halliin, jossa sijaitsee paikan toinen parveke. Tämäkin rakennus on rakennettu uudelleen vuonna 1633.

Okuno-in läheltä.

Temppelissä oli useita erilaisia alttareita. Hyvin usein temppeleissä ja pyhätöissä on tällainen alttari, jossa kirstuun tiputetaan rahaa ja sitten heilutetaan paksua narua, jonka ylöosa lyö palkissa kiinni olevaan levyyn.

Temppelin sisällä olevan Jishu-pyhätön sisäänkäynti.

Portaiden yläpäässä vastassa on Okuninushino-mikoton patsas. Hän on japanilainen rakkauden ja hyvien naimakauppojen jumala. Patsaan vieressä oleva pupu on jumalan sanansaattaja.

Jishu-pyhätön sisällä on paljon erilaisia alttareita eri jumalille, joille voi välittää varsinkin rakkauteen liittyvät rukoukset ja toiveet. Pyhättöön tulevat rukoilemaan niin sinkut kumppanin löytämisen kuin parit parisuhteen onnistumisen puolesta. 

Vasemmalla Nade-daikoku-san, jonka päätä taputtamalla taputtajan rukouksiin vastataan.

Rakkauskivi, jonka pari on vastakkaisessa suunnassa. Kävijät voivat kokeilla kiveltä toiselle kävelemistä silmät kiinni. Jos tässä onnistuu, kävelijän toive toteutuu pian. Jos taas epäonnistuu, kestää kauan ennen kuin kävelijä löytää rakkauden. Jos kävelyyn kiveltä toiselle saa apua, tarkoittaa se sitä, että kävelijä tarvitsee apua rakkauden löytämisessä.

Temppelin alatasanteella lepäävä Otowa no taki -vesiputous ja ravintoloita sekä amulettikauppoja. 

Vieraat voivat pyydystää Otowa no taki -vesiputouksen vettä kauhoilla juotavaksi ja rukoilla aistiensa puhdistumista sekä toiveiden toteutumista.

Päähalli Hondo alhaalta.

Joku oli ripustanut amulettinsa puskan oksaan. Näitä repun muotoisia amuletteja näkyy paljon ja jos en väärin muista, niin ne taitavat olla tarkoitettuja varsinkin lapsille ja/tai opiskeluun.

Temppelin vieressä olevan Higashiyaman katuja, joilta löytyy paljon lahjatavaraliikkeitä, ravintoloita ja katuruokapisteitä.

Sisäänkäynti Ghibli-kauppaan.

Kylmä kurkku tikussa on suosittu japanilainen katuherkku kesäaikaan. Tätä oli uitettu sitruunavedessä ja se maksoi muistaakseni 250 jeniä eli 1,80 euroa.

Geishan muotoinen taiyaki-vohveli, jonka sisällä punapaputahnaa.

Kuten olen aiemminkin maininnut, niin juoma-automaatteja löytyy joka kulmalta. Higashiyamassa bongasin tällaisen Pikachu-teemaisen.

Sunnuntaina aamupäivästä lähdin Kioton keskustaan katsomaan gion-matsuri-kesäfestivaalin paraatia. En päässyt kouluhommien takia katsomaan sitä edeltävänä sunnuntaina, joten nyt ajattelin, että pakkohan se on ainakin kerran käydä katsomassa kun sopivasti olen Kiotossa oikealla hetkellä. Kuten viime postauksessa mainitsinkin, gion-matsurin aikaan pidetään kaksi paraatia: toinen 17. ja toinen 24. heinäkuuta. Ensimmäinen näistä on isompi ja siihen osallistuu yli 20 laivaa, ja tämä jälkimmäinen on pienempi 10 laivan kanssa. Reitti on sama, mutta eri paraatipäivinä se kuljetaan vastakkaisiin suuntiin. Paraati alkaa 9:30 aikaan aamulla ja kestää noin kaksi tuntia. Itse menin paikalle 10 jälkeen reitin loppupäähän ja odottelin muun ihmisjoukon kanssa ainakin puoli tuntia ennen kuin alkoi tapahtua. Vaikka jengiä oli paikalla sankoin joukoin (mutta ei varmasti niin paljon kuin 17. päivän paraatissa), onnistuin saamaan ihan yllättävän hyvän paikan, josta näki mukavasti miten laivojen kääntäminen sujuu. Kuulin, että paraatia kannattaa mennä katsomaan nimenomaan risteyksiin, sillä varsinkin isojen laivojen kanssa täytyy suorittaa ihan oma operaationsa, että ne saadaan käännettyä haluttuun menosuuntaan.

Mikään karnevaali paraati ei ollut, vaan ainoa nähtävyys olivat tosiaan laivat, jotka tulivat kohdalle kolmessa eri erässä. Tietenkin näin kerran elämässä -kokemuksena paraati oli kuitenkin ihan jännää katsottavaa ja seurasin sen loppuun asti, vaikka 35 asteen kuumuudessa hiki kaatui taas päältä. Hauskinta koko hommassa oli kuunnella väkijoukon ääniä ja taputuksia, kun laivoja käännettiin ja ihmiset odottivat jännittyneinä kuinka paljon isoja laivoja saadaan kerralla käännettyä. Laivaerien välissä joutui aina odottamaan ehkä 10-20 minuuttia, että seuraava pääsi kohdalle. Vaikka paraati ei ollutkaan mikään Rio Carnival, oli se hauska nähdä ja tosiaan sellainen mikä oli kiva käydä katsomassa nyt kun Kiotossa muutenkin asustelee samaan aikaan. Tuskin tulen enää Japaniin (tai ainakaan Kiotoon) toista kertaa kesäaikaan. Täällä on niin pirun kuuma, että turistihommista on hankala nauttia kun samaan aikaan yrittää vain selvitä hengissä auringonpaahteesta.

Sunnuntaina kävin myös katsomassa muutaman valokuvapuolen vaihtarin näyttelyn, jossa he ns. vaihdon lopputyönä esittelivät omia valokuvatöitään. On tosi kiva viimeinkin nähdä muiden vaihtareiden töitä, sillä koska opiskelemme eri aloja, emme ole juurikaan nähneet toistemme tuotoksia. Toki välillä on näytetty keskeneräisiä projekteja, mutta ainahan se on eri nähdä ihan valmiit tuotokset ja vieläpä näyttelyssä. Vaikuttaa siltä, että täällä Seikassa kannustetaan paljon näyttelyiden pitämiseen, sillä yliopiston eri rakennuksissa on aina esillä uusia töitä, ja seinät sekä infonurkat ovat aina täynnä lappusia opiskelijoiden näyttelyistä ja muista tapahtumista.

Sunnuntain gion-matsurin paraatissa Kioton keskustassa. Alla video paraatin alusta kun se osui kohdallemme.

Reitti kulki niin, että paraati tuli vastakkaista katua pitkin ja kääntyi vasemmalle. Osa laivoista oli tällaisia pienempiä, työnnettäviä ja nostettavia yama-laivoja, jotka painavat noin 1,200–1,600 kiloa. 

Osa paraatin laivoista oli taas näitä noin 12 tonnia painavia ja 27 metriä korkeita hoko-laivoja, joiden vetämiseen tarvitaan 30-40 miestä. Alla video kääntämisprosessista, joka vaati näissä isoissa laivoissa aina monta minuuttia kestäviä valmisteluja sekä kolme erillistä kääntöä, jotta laiva on suorassa vasemman kadun menosuuntaan.

Alla videota pienemmän yama-laivan kääntämisestä, joka on hoko-laivaan verrattuna paljon helpompi ja nopeampi prosessi.

Katsojia ja poliiseja oli reilusti paikalla. Välillä poliisit kuuluttivat ilmeisesti aikoja, jolloin seuraavat laivat tulevat kohdalla (ymmärsin näistä vain kerrotut minuuttiajat).

Hokon kääntämistä varten pyörien alle levitetään sasara-bambuja, joiden päät kastellaan vedellä, jotta ne ovat liukkaita. Sitten vetäjät yrittävät kääntää laivaa niin paljon kuin mahdollista. Kyydissä ovat niin viuhkoja heiluttelevat "tsemppihuutajat" kuin soittajat. Jostain syystä myös hokojen katoilla istui aina muutama mies, mutta en tiedä mikä virka heillä oli.

Jotkut yama-laivat käännettiin normaalisti seuraavaan menosuuntaan, mutta muutaman kohdalla nostajat innostuivat tekemään ihan 360-kierroksen, jopa kahteen kertaan. Yleisö oli tästä haltioissaan.

Paraatin lopetti tämä lohikäärmelaiva.

Keskustan katukuvaa.

Tässä muutama gion-matsuria juhlistava näyteikkuna. Tämä ikkuna on Takashimaya-tavaratalon ja se esitteli Hideki Kimuran maalaamaa gion-matsuri-teemaista sermiä.

Keskustan kadulla on tällainen otabishoksi kutsuttu paikka, johon nämä kultaiset, siirrettävät mikoshi-pyhätöt tuodaan ensimmäisenä paraatipäivänä 17.7. ja siirretään sieltä pois toisena paraatipäivänä 24.7.

Törmäsin sattumalta otabishon lähellä tällaiseen miesten kulkueeseen, jonka oletan liittyvän jollain tavalla myöhemmin tapahtuvaan mikoshi-pyhättöjen poiskantamiseen. En tiedä mikä homma tässä oli käynnissä enkä osannut löytää internetistä vastausta, mutta kulkue kulki ilmeisesti Teramachi-ostoskadun päästä päähän aina jonkun hyppiessä ja kantaessa kultaista asiaa päänsä päällä. Alempana videota kulkueesta.

Sama kulkue tulossa takaisin samaa katua pitkin otabishoa päin. Otabishon ympärille oli kerääntynyt vaikka kuinka paljon näitä valkoisiin asuihin pukeutuneita miehiä. 

Teramachi-ostoskadun tungosta, kun kulkue tukki kulkuväylää.

Vierailin myös pienessä gion-matsuri-museossa, jonka bongasin sattumalta keskustassa. Siellä oli aidon kokoinen kopio isosta hoko-laivasta. Hoko-laivojen rakentamiseen ei käytetä ollenkaan nauloja. Kyseiset kopion pyörät on satoja vuosia vanhat.

Laiva edestäpäin.

Museossa oli pienoiskoossa esillä kaikki tämän vuoden laivat.

Sunnuntai oli hyvä lopettaa sentokäyntiin, joka saattoikin olla viimeinen sentoreissuni tällä matkalla. Harmillisesti en saanut aikaiseksi käydä onsenissa eli japanilaisessa kylpylässä, jonka vesi tulee luonnon kuumasta lähteestä. Kiotossa ei kovin lähellä ole onseneita ja ainoa todella lähellä ollut paikka (Kurama Onsen) on ollut koko vaihdon ajan suljettu, en tiedä johtuuko koronasta vai mistä. Tutkin muita onseneita jonkin verran, mutta isossa osassa luki nettisivuilla, että tatuoinnit ovat kiellettyjä ja olisi melkein pitänyt lähteä soittelemaan eri onseneihin että mikä tilanne. Kävin kuitenkin täällä useaan otteeseen sentossa eli tavallisessa yleisessä kylpylässä, joten ainakin jollain tasolla olen päässyt nauttimaan japanilaisesta kylpyläkulttuurista.

Muuten tuntuu, että olen toteuttanut melkeinpä kaiken mitä bucket listallani oli: käynyt temppeleissä, nähnyt Kioton historialliset kadut, pukeutunut yukataan, nauttinut teeseremoniasta, lomaillut Tokiossa, vieraillut Osakassa ja sen Universal Studiossa, ja tietenkin maistellut paljon erilaisia japanilaisia ruokia. Tiistaina pääsin myös toteuttamaan yhden listalla olleista asioista, jonka luulin jäävän tulevaisuuden Japanin reissuille. Kävin nimittäin katsomassa kabuki-teatteria Minami-za-teatterissa, joka on kabukin pääteatteri Kiotossa. Näin reissun lopun lähestyessä ajattelin huvin vuoksi selailla olisiko Kiotossa mitään kabuki-esityksiä tällä hetkellä ja tosiaan tässä kyseisessä teatterissa oli sopivasti menossa vain viisi päivää ohjelmassa oleva kabuki-näytelmä. En itse asiassa tiedä mikä tämän esityksen nimi oli, sillä ainakaan Minami-zan englanninkielisillä sivuilla sitä ei ole mainittu. Lipun kävin ostamassa paikan päältä paria päivää aiemmin ja onneksi niitä oli vielä muutamia jäljellä. Halvin lippu olisi ollut 6000 jeniä (noin 43 euroa), mutta päädyin toiseksi halvimpaan vaihtoehtoon eli 9000 jenin (noin 65 euroa) lippuun, sillä pelkäsin, että halvimman lipun paikoilta näkee huonosti lavalle. Molemmilla lipuilla sai paikan parvekkeelta, mutta luonnollisesti 9000 jenin lipulla pääsi lähemmäksi näyttämöä.

Kabuki on siis perinteinen japanilainen teatterimuoto, jossa yhdistyy draama ja tanssi. Pääsääntöisesti lavalla on pelkästään miehiä, kuten tässäkin esityksessä. Puvustus ja meikki ovat hulppeaa, lavastus ja näyttämötekniikka näyttävää, ja usein historiallisiin tapahtumiin ja/tai rakkauteen liittyvät juonenkäänteet intensiivisiä. Yleensä näytelmät eivät kerro koko tarinaa, vaan esittävät vain niiden dramaattisia hetkiä. Kabukia mennään usein katsomaan näyttelijävetoisesti ja näkemääni esitystä mainostettiinkin itse päätähden eli Bandō Tamasaburōn nimellä. En tuntenut häntä entuudestaan, koska en ole mitenkään tutustunut kabukiin sen kummemmin, mutta ilmeisesti hän on tällä hetkellä yksi suosituimmista ja tunnetuimmista onnagatoista eli naishahmoihin erikoistuneista kabukinäyttelijöistä. Näytelmä olikin vähän niin kuin Bandōn soolotanssiesitys, sillä lavalla hänen lisäkseen olivat vain laulajat ja soittajat.

Kokonaisuudessaan esitys kesti noin kaksi tuntia, johon kuului kolme eri osaa 20 minuutin väliaikoineen. Ensimmäinen osa, kojo, kesti 10 minuuttia ja siinä Bandō istui yksin lavan keskellä punaisen maton päällä ja pelkästään puhui yleisölle. Ilmeisesti tällaiset "näyttämöilmoitukset" ovat suhteellisen yleisiä kabukissa, varsinkin jos kyse on näyttelijälle erityisestä esityksestä, kuten tässä tapauksessa Bandōn omasta tanssiesityksestä Minami-za-teatterissa toista vuotta putkeen. Internet osasi kertoa, että omana osanaan pidetyssä kojossa puhuja yleensä kertoo hauskoja henkilökohtaisia tarinoita. Bandōn puhe oli tietenkin kokonaan japaniksi enkä ymmärtänyt siitä muuta kuin kiitokset paikalle tulleelle yleisölle. Useampaan otteeseen yleisö nauroi jollekin hauskalle jutulle tai taputti kiivaasti käsiään yhteen. Muutenkin teatteriin näytti liittyvän paljon taputtelua: aina kun Bandō ilmestyi uudestaan paikalle, teki tanssin lomassa jonkin näyttävämmän liikkeen, tai kumarsi yleisölle.

Ensimmäisessä osassa ei tosiaan liikettä vielä ollut, mutta toinen, 25 minuuttia kestänyt osa nimeltään Kurtisaani Takaon haamu alkoi noin kymmenen henkisen orkesterin musisoinnilla, johon Bandōn hahmo liittyi tanssimaan himmeästi valaistussa teatterissa. Ohjelmaesitteen mukaan esitys kertoi Yoshiwaran huvikorttelien parhaimmistoon kuuluvasta kuolleesta kurtisaanista nimeltään Takao, jonka henki ilmestyy tyhjästä. Tanssissaan hän kuvailee neljän vuodenajan eleganssia, mutta kertoo myös häpeällisen, nautintoon rajoittuneen elämänsä vaikeuksista ja melankoliasta. Tanssin lopuksi hän näyttää, kuinka kärsii helvetin kidutuksista ennen kuin hänen henkensä katoaa. Tämä oli hyvin vaikuttava esitys ja eteni asteittain hyvin hitaasta tanssista eleäkkäämmäksi koreografiaksi.

Kolmas eli viimeinen osa kesti sekin 25 minuuttia ja alkoi pilkkopimeästä teatterista, kunnes valot rävähtivät yhtäkkiä päälle ja näyttivät värikkään ja upean, koko näyttämön levyisen japaninsinisadepuulavasteen sekä Bandōn ja orkesterin. Fuji musume- eli Japaninsinisadepuuneito-niminen osa kertoi kauniista neidosta, jolla on musta lakattu hattu ja japaninsinisadepuun oksa olkapäällään. Hän on todellisuudessa japaninsinisadepuun henki. Tanssissa hän ilmaisee rakastuneen naisen tunteita, sitten vertaa rakastamaansa miestä mäntyyn, ja päihtyy lievästi saken juomisesta. Lopulta ilta lähestyy ja hänen on lähdettävä. Tämä esitys oli kaikilta osin näistä kolmesta näyttävin ja hahmo kävi jopa liikehtimässä lavan puisella catwalkilla, jonka olemassaoloa en edes aiemmin huomannut. Myös lopetus ja poistuminen tapahtuivat catwalkin kautta, mutta sitä en istumapaikaltani nähnyt, sillä catwalkin loppupää ylsi parvekkeen alle. Bandō palasi kuitenkin takaisin lavalle ottamaan vastaan yleisön raikuvat aplodit.

Ensimmäistä osaa lukuunottamatta esityksiin ei kuulunut lainkaan puhetta, vain japaninkielistä laulua. Hayashi-orkesteri soitti perinteistä japanilaista musiikkia, johon kuuluivat shamisen eli kolmekielinen japanilainen kielisoitin, huilu ja erilaisia japanilaisia rumpuja, sekä miesten laulua. Heidän kasvonsa olivat osittain peitetty ja he istuivat hievahtamatta paikoillaan, liikuttaen vain käsiään soiton aikana. Musiikki mukaili tanssin tunteita ja kävi intensiivisemmäksi tapahtumien edetessä. Ainakaan tässä kabuki-esityksessä tanssi ei ollut sellaista tanssia, joka näin länsimaalaiselle tulee sanasta ensimmäisenä mieleen, vaan liikkeet olivat hitaita ja niissä keskityttiin enemmänkin yksityiskohtiin, kuten siihen miten kädet taipuvat tai pään asento mukailee muita tanssiliikkeitä. Koreografia keskittyi varsinkin asujen pitkiin helmoihin ja hihoihin, joita heiluteltiin suuntaan ja toiseen. Viimeisessä tanssissa mukana oli myös viuhka.

Esitysten väliajoilla oli mahdollista ostaa pientä purtavaa tai muistoja lahjatavaraliikkeestä, jossa näytti teatterin oheistuotteiden lisäksi olevan myös Bandōn fanitavaraa tarjolla. Esitystä katsomaan tullut yleisö oli pukeutunut siisteihin vaatteisiin, osa myös kimonoihin. Tykkäsin todella paljon tästä kyseisestä kabuki-esityksestä sekä kokemuksesta kokonaisuutena, eikä japanin kielen taidottomuus mielestäni haitannut esityksen katsomista. Keskityin katsomaan tanssin liikkeitä ja upeaa puvustusta. Oli hienoa käydä katsomassa kabukia juuri Kiotossa, sillä kaupunkia pidetään kabukin synnyinpaikkana. Hiukan harmittaa, että en käynyt katsomassa kabukia jo aiemmin, sillä silloin olisin varmasti innostunut käymään teatterissa mahdollisuuksien mukaan useamman kerran katsomassa eri esityksiä. Olen kuitenkin erittäin iloinen, että sain nähtyä edes tämän yhden esityksen, joka oli todellakin hintansa väärti.

Minami-za-teatteri, joka sijaitsee Kioton keskustassa. Teatteri on perustettu vuonna 1610, mutta nykyinen rakennus on rakennettu vuonna 1929.

Kabuki-esityksen juliste, jossa tietenkin itse Bandō Tamasaburō.

Teatterisali, jossa on 1086 istumapaikkaa. Kamera antaa ymmärtää, että etäisyys näyttämölle paikaltani olisi ollut suurempi kuin mitä se oikeasti oli. Minulla oli oikein hyvä paikka ja erinomainen näkyvyys näyttämölle. Itse esityksestä ei tietenkään saanut ottaa kuvia.

Ohjelmalehtinen ja teatterilippu.

Näin reissun lopussa ajattelin vielä tämän postauksen loppuun laittaa kasan varsinkin arjen ruokakuvia viime kuukausien varrelta. Olen yrittänyt maistella paljon eri juttuja, mutta varmasti on myös jäänyt useita japanilaisia ruokia seuraaville reissuille testattavaksi. Yleensä arkisin tulee syötyä koululla ja sitten kämpillä jotain iltapalaa, ja viikonloppuisin usein ravintolassa. Paras ruokakokemus on ehkä ollut yakiniku, jossa raa'at lihat paistetaan itse pöydän keskellä olevassa grillissä. Eniten jään kaipaamaan varmaankin dorayaki-pannareita, taiyaki-vohveleita ja varsinkin helpoksi välipalaksi sopivia onigirejä, joita on lähikaupoissa tarjolla vaikka kuinka paljon erilaisia. Alla olevat kuvat eivät välttämättä ole kovin hehkeitä, mutta ehkä niistä saa kuvan millaista ruokaa täällä on tullut syötyä. Osan olen saattanut postata aiemmin jossain edeltävissä julkaisuissa.

P.S. Tästä päivästä (to 28.7.) minulla on enää tasan viikko jäljellä Japanissa. Voi olla, että en ehdi enää loppureissun aikana näitä blogikirjoituksia tekemään, sillä tosiaan sunnuntaina matkaan Tokioon ja siellä haluan käyttää kaiken ajan kaupungista nauttimiseen. Päivittelen loppumatkan aktiviteetit ja kuulumiset tänne viimeistään Suomesta käsin.

Aamuisin syön yleensä paahtoleipää kahvin kanssa. Ostin jotain japanilaista suodatinkahvia kun Presidentti-pakettini loppui ja se on ollut ihan ok:n makuista. Täällä muuten paahtoleivät ovat usein paljon paksumpia kuin Suomessa. Odotan kyllä kovasti, että pääsen taas nauttimaan ruisleivästä. En ole juurikaan nähnyt täällä tummaa leipää, mutta en ole sitä oikeastaan etsinytkään.

Tässä liuta kuvia koulun ruokalan ruoista. Suurin osa näistä maksaa 420 jeniä eli noin 3 euroa tai vähemmän. Hintaan saattaa kuulua pieni keitto, kuten tässä annoksessa. Tämä on muistaakseni friteerattua possua, jonka alla jonkinlaista kaalia ja riisiä.

Friteerattua kanaa nuudelikeitossa. Ruokalan nuudeliannokset ovat hiukan halvempia.

Paistettuja kasviksia riisillä ja löysällä kananmunalla.

Friteerattua kalaa riisillä ja keitolla.

Friteerattua kanaa riisillä ja löysällä kananmunalla kuuman pannun päällä. Tämä annos on muistaakseni hiukan kalliimpi, ehkä jotain 450 jenin luokkaa. 

Friteerattua kalaa riisillä ja keitolla. Ruokalassa voi maksaa käteisellä tai esim. kuvassa näkyvällä Icoca-metrokortilla.

Tässäkin taitaa olla friteerattua kalaa riisillä ja keitolla.

Ruokalasta saa myös joitain lisukkeita, kuten ranskalaisia, hash brownseja (en tiedä mikä tämän nimi on suomeksi, mutta röstiperunan kaltaista tavaraa) ja friteerattua kanaa. Nämä ovat muistaakseni kappaleelta 100 jeniä eli about 70 senttiä. 

Friteerattua possua tai jotain sen tapaista riisillä.

Bento-laatikon tapainen annos, tätä oli tarjolla vain hetken aikaa ja se maksoi muistaakseni ehkä 500 jeniä eli noin 3,60 euroa.

Ruokalarakennuksen vieressä pihalla on kärry, jossa myytiin aiemmin joinakin päivinä kasvis- ja toisina taas halal-ruokaa. Nämä olivat paikallisten ravintoloiden ruokia ja ne möivät omina päivinään aina yhtä ja samaa annosta. Annokset maksoivat 500 jeniä. Tässä intialaista halal-ruokaa kanalla. Tätä tuli syötyä melkein aina kun kärryssä oli Intia-päivä, sillä riisi ja friteeratut lihat alkoivat tulla jossain vaiheessa korvista ulos. Meillä on ihan yleisesti vaihtariporukan kanssa menossa vitsi, että kukaan ei jaksa enää karagea eli friteerattua kanaa, sillä kaikki ovat siihen lopen kyllästyneitä. Silti sitä tulee aina välillä tilattua. Juuri eilen tilasin sitä ruokalan tädeiltä viimeistä kertaa kun ajattelin, että pakko ottaa vielä kerran "karage setto", vaikka ei edes oikeastaan tehnyt mieli syödä kyseistä annosta.

Tässä kärryn kasvispäivän annos eli tofua riisin ja pienen salaatin kanssa. Tätä söin kerran, mutta mielestäni se ei ollut kovin kummoista ja 500 jenillä saa koulusta parempaakin ruokaa.

Kyllästyin tosiaan jossain vaiheessa ruokalan ruokiin, joten aloin syömään koulussa sijaitsevan FamilyMart-lähikaupan eväitä. Useimmat annokset maksavat 400-600 jeniä (noin 3-4,35 euroa). Kaupan vieressä on tila ruokailulle ja vapaasti käytössä olevia mikroja ja vedenkeittimiä. Samassa tilassa yleensä myös työskentelen. Tässä annoksessa taitaa olla kanaa riisin ja kananmunan kanssa (eli ruoka ei sinäänsä kuitenkaan kovin erilaiseksi vaihtunut...).

Onigiri eli merilevään kääritty riisipallura tonnikala-majoneesitäytteellä (110 jeniä eli 0,80 euroa) ja wrappeja grillatulla naudanlihalla, kinkulla ja juustolla (369 jeniä eli noin 2,70 euroa). M-koon kahvi maksaa 150 jeniä eli noin 1,10 euroa.

Pasta-annos ehkä naudanlihalla ja voilla.

Pasta-annos kinkulla ja sen kyljessä parsan ja seesaminsiementen makuisia tikkuja. Pasta oli ihan hyvää, mutta tikuista en välittänyt.

Friteerattuja katkarapuja riisillä. Kyljessä dorayaki-pannukakku.

Omuraisu eli paistettua riisiä, jonka päällä munakas. Omuraisu tarjoillaan yleensä ketsupin tai jonkin kastikkeen kanssa, kuten tässä annoksessa.

Kaupoissa on usein myös iso valikoima ns. paistopistetuotteita (jotka tulevat tehtaalta). Tässä FamilyMartista ostamani leipäpulla-asia juustolla ja pekonilla (110 jeniä eli 0,80 euroa). Kuten olen ehkä aiemminkin maininnut, niin yleisesti ottaen kaikki tällaiset tuotteet ovat täällä höttöä ja maistuvat jossain määrin makealta, vaikka kyse olisi ns. suolaisesta tuotteesta. Siksi en ole näitä hirveästi syönyt. Kuvassa myös pieni muki viipaloituja vihanneksia (muistaakseni jotain 260 jeniä eli noin 1,90 euroa). Vihanneksia ei ole täällä valitettavasti hirveästi tullut syötyä ja odotankin kovasti myös niiden pariin paluuta Suomessa.

Lähikaupoista saa kassalta usein ostettua välipalaksi tarkoitettuja paistotuotteita, kuten kanapaloja ja vartaita. Tässä joitain koulun FamilyMartista.

Spam-onigiri (näihin tykästyin), tonnikala-majoneesi-riisirulla ja kananpala.

Joitain herkkuostoksia: minttusuklaajäätelöä, E-ma-pastilleja ja pizzan makuisia sipsejä, jotka ovat lemppareitani täällä Japanissa.

Joku vanhan ja arvostetun japanilaisen Milky-merkin kerma-suklaapulla, joka maistui niin hirveältä etten edes pystynyt syömään sitä. Kun lähikaupoista ostaa jotakin välipalasyötävää, saa kassalta usein mukaan muoviin käärityn märän liinan käsien pyyhkimiseen.

Joitain yksittäisiä karkkeja, joista vasemmanpuoleinen taisi olla sittenkin purkka. En ole ihan varma.

Joitain ruokakauppaostoksia. Olen yrittänyt juoda vihannesmehuja kun muuten ei tosiaan ole juurikaan tullut täällä vihanneksia syötyä. Ruokaa en ole itse tehnyt, sillä olen huono kokkaamaan (varsinkin muualla kuin omassa kodissa) ja täällä valmisruoat ovat suhteellisen halpoja ja hyviä. Muutenkaan ei ole ollut hirveästi tarvetta tehdä ruokaa, koska tosiaan syön yleensä joko koululla tai sitten haluan käydä syömässä ulkona maistelemassa ravintolaruokia.

Ananaksen makuinen Pikachu-frappe (jossa kylläkään ei ole kahvia). Tällaisia frappejuomia saa eri makuisia lähikaupoista ja ne täytetään kaupassa olevalla kahvikoneella.

Ruokakaupasta ostettuja susheja, perunavartaita ja kääretorttupala. Sushit ja perunat olivat illalla myynnissä puoleen hintaan eli järjestyksessä vain 249 ja 98 jeniä (1,80 ja 0,70 euroa). Kääretortut ovat täällä todella suosittuja. Tämä kyseinen kuvan kakkupala oli muuten pakattu vielä erilliseen muoviin tämän kuvassa olevan muovipakkauksen sisällä...

Ruokakaupan susheja. Tämä laatikko maksoi muistaakseni hiukan yli 600 jeniä eli noin 4,35 euroa. Täällä ruokakaupastakin ostettu sushi on ainakin omasta mielestäni todella hyvää.

7-Eleven-lähikaupasta ostettu okonomiyaki-annos, joka on siis taikinasta ja kaalista koostuva pannulla paistettu ruoka. Lisukkeena voi olla esimerkiksi lihaa.

7-Elevenin nuudeliannos paistetulla kaalilla ja löysällä kananmunalla.

Joitain ostamiani valmis-nuudeliannoksia, joihin lisätään vain kuuma vesi.

Sushia ravintolassa. Sushipaikat, joissa pöydän vieressä linjalla pyörii vapaita susheja ovat yleisiä ja suosittuja. Pari viikkoa sitten kävin paikassa, jossa myös tabletin kautta tilatut sushit ja juomat tulivat linjan kautta pöytään niin, ettei tarjoilijoita tarvittu ollenkaan.

Joitain varrasannoksia ja edamameja.

Kioto-tyylinen ramen.

Ankeriasta riisillä ja paistetulla munakkaalla. Settiin kuului kaalisalaatti ja pieni keitto. Olin aluksi epäileväinen, koska ankeriaan syöminen kuulostaa jotenkin omaan korvaani ällöttävältä, mutta kala oli todella hyvää.

Possua paistetuilla vihanneksilla ja kananmunalla. Riisi tuli aterian kylkeen erillisellä lautasella, mikä on täällä yleistä.

Yakiniku-ravintolassa.

Minun vasemmanpuoleisessa annoksessa riisiä omeletin alla, possua, friteerattuja katkarapuja, spagettia, kaalisalaattia ja pieni keitto.

Okonomiyakia ravintolassa.

Pizzaa Pizza Monstar -ravintolassa. Juustopizzan kylkeen tuli kuppi siirappia, jota olisi voinut lorauttaa pizzan päälle. Maistoin tätä, mutta ajatus ällötti liikaa.

Tässä yakinikun äärellä Osakassa.

Toki joissain pikaruokarafloissakin on tullut käytyä. Tässä Wendy'sin hamppari ja minipannareita.

Japanilaisen MOS Burgerin vihreän värinen hampurilainen.

Jäätelöä kalanmuotoisella keksillä ja taiyaki-vohveli punapaputahnalla.

Porkkanan muotoisia pullia Milla-jäniksen (Miffy) leipomossa. Kyseinen pupu on täällä todella suosittu.

Jätskiannokset jäädytetyillä hedelmillä. Jäädytetyt hedelmät ovat varsinkin kesällä erittäin suosittuja herkkuja.

Tofu-juustopalloja katuruokakaupasta.

"Merenneitojäätelö" sushiravintolassa. Tässä oli jäätelöä, kermavaahtoa, hyytelöä ja jäitä. Otin yhden lusikan ja siihen se sitten jäikin.

Kalavohveliasia, jossa oli muistaakseni sisällä punapaputahnaa.

Jäätelöä on tullut syötyä aika paljon kuuman ilman takia. Täällä on myös vaikka minkälaisia eri makuja vihreästä teestä violettiin bataattiin. Tässä ihan vain minttusuklaa.