Pikku hiljaa alkaa selvästi lämpötila nousta täällä, esimerkiksi muutamana päivänä tällä viikolla on ollut parhaimmillaan 28 astetta. Niin kuin Suomessa, niin ainakin tähän mennessä joutuu kuitenkin kantamaan hupparia tms. mukana, sillä iltaisin on viileämpää. Välillä on ollut aurinkoisia päiviä ja välillä taas sateisia, ja koko ajan tässä mennään sadekautta kohti, joka on kesä-heinäkuussa.
Kouluprojektit rullaavat eteenpäin ja olen kohta saanut toisen, lyhyemmän sarjakuvaprojektin valmiiksi. Pidempi projekti vähän niin kuin vahingossa laajeni yli 40 sivuun, jotka olen saanut nyt luonnosteltua ja seuraavaksi olisi vuorossa (digitaalisesti) puhtaaksi piirtäminen ja väritys. Toivottavasti ehdin saada sen valmiiksi täällä, mutta katsotaan miten käy. Professorini ovat olleet hyvin kannustavia ja avuliaita. Toinen heistä haastaa tekemään muutoksia ja parantamaan kuvakerrontaa, toinen taas kuitenkin vaikuttaa olevan aina tyytyväinen kaikkeen eikä juuri oikeastaan anna mitään kritiikkiä. Tämä on hiukan turhauttavaa, sillä en tiedä onko hän oikeasti tyytyväinen vai eikö vain kehtaa antaa minulle kehitysehdotuksia. Olen kuullut muilta vaihtareilta, että myös osalla heistä on sama ongelma joidenkin professorien kanssa. Eipä voi ainakaan valittaa siitä, että professorit olisivat liian vaativia.
Japanin kielen opetusta on tosiaan se kolme kertaa viikossa ja kaipa olen sieltä jotain oppinut. Suoraan sanottuna motivaatio on hiukan mennyt, kun ei minulla ole oikeastaan vapaa-ajalla aikaa tai jaksamista kerrata tuntien asioita. Muutenkin opettajilla on hiukan outo tapa opettaa kieltä: yleensä käymme läpi valmiita keskusteluja ja harjoittelemme niitä parin kanssa ennen kuin opettaja edes kääntää lauseet meille. Lisäksi maanantain opettaja ei edes oikeastaan puhu englantia (tai ainakin siltä vaikuttaa), sillä hän selittää aina kaiken japaniksi ja ei siinä auta kuin joko nyökkäillä takaisin tai yrittää näyttää mahdollisimman hämmästyneeltä. Onneksi nämäkin opettajat ovat todella mukavia eivätkä odota meiltä ihmeitä kielen opettelun tai osaamisen suhteen.
Näiden parin viikon aikana olemme käyneet muun muassa pari kertaa elokuvissa (Doctor Strange in the Multiverse of Madness ja Fantastic Beasts: The Secrets of Dumbledore), syömässä eri paikoissa (muun muassa izakayassa koulun yhteyshenkilömme kanssa, joka halusi tutustua meihin paremmin) ja tutustumassa Kioton yöelämään. Viikko sitten lauantaina kävimme Modoribashi Shashinkan -nimisessä antiikkiliikkeessä, joka myy kimonoja, yukatoja ja niiden kanssa käytettäviä asusteita. Liikkeestä saa sekä kalliita että käytettyjä, ns. poistomyynnissä olevia kimonoja vain 500 jenillä eli noin 3,70 eurolla. Emme varmasti olisi koskaan itse löytäneet tätä kyseistä liikettä, sillä se ei sijaitse muiden kauppojen lähellä keskustassa vaan ns. tavallisella kadulla, vaatimattoman näköisessä rakennuksessa. Kuulimme tästä kuitenkin eräältä paikalliselta ja liike oli tosiaan löytö ihan jo nähtävyytenä mutta myös halpojen kimonojen tähden.
 |
Elokuvateatteri T-Joy Kyoto, jossa kävimme katsomassa Doctor Strangen. |
 |
Elokuvissa näytti pyörivän paljon japanilaisia (anime) elokuvia ja vain muutama länsimaalainen elokuva. Erilaisia leffoihin liittyviä pahvihahmoja ja esim. myynnissä olevia oheistuotteita löytyi paljon. |
 |
Matkalla kimonokauppaan. |
 |
Kimonokauppa oli täynnä erilaisia, eri värisiä kimonoja ja yukatoja. |

 |
Yläkerrasta löytyi 500 jeniä maksavat vaatteet. |
 |
Demachiyanagi-juna-asemaa. Asema on päätepysäkki ja lähimpänä Kioton keskustaa, mutta ei kuitenkaan keskustassa. Junalla pääsee lähelle asuntoamme. |
 |
Juna-asemalla voi odotellessaan vaikka tuhlata muutaman kolikon gashapon-koneeseen. |
Sunnuntaina kävin käppäilemässä Keisarillisessa puistossa, joka ympäröi Kioton Keisarillista palatsia. Se oli Japanin keisarillisen perheen asuinpaikka vuoteen 1868 saakka, jolloin Japanin pääkaupungiksi vaihtui Tokio. Puisto oli oikeastaan vain iso neliö puineen ja leveine hiekkateineen, eikä keskellä olevasta palatsialueesta nähnyt muuta kuin kattoja korkean muurin takaa. Yhteen puiston rakennuksista pääsi kuitenkin sisään, sillä siellä oli pieni näyttely puiston ja palatsin historiasta. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin ilmeisesti myös palatsialueelle pääsee sisään varaamalla maksullisen, opastetun käynnin.
Puiston jälkeen matkasin metrolla muutaman pysäkin eteenpäin Kyoto Stationille ja sieltä kävellen Toji-temppelille, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Se on perustettu 700-luvun lopussa ja Saji-temppelin kanssa se toimi entisen pääkaupungin "suojelutemppelinä". Alueen halvin sisäänpääsylippu aikuiselta maksaa 800 jeniä eli noin 6 euroa ja sillä pääsee muun muassa sisään Tojin viisikerroksiseen, 57 metriä korkeaan pagodiin, josta on tullut yksi Kioton symboleista. Pagodi on Japanin korkein, mutta sen sisällä pääsee katsastamaan kuitenkin vain alimman kerroksen, jossa on erilaisia buddhalaisuuden patsaita. Lisäksi alueella on muita rakennuksia, joiden sisältä löytyy muun muassa jättimäisiä Buddha-patsaita.
Päivän lopuksi kävin tutussa sentopaikassa. Oli hauska nähdä siellä mummeleiden ilmeet kun tulin paikalle yksin, sillä he selvästi ihmettelivät miten olen edes löytänyt kyseisen senton. Muutenkin näinä muutamana sentokertana olen huomannut, että kävijäkunta on selvästi vanhat ihmiset enkä ole juurikaan nähnyt nuoria kylpemässä. Muutenkin sentokulttuuri on harmillisesti pikku hiljaa hiipumassa Japanissa, sillä sentoja on alunperin käytetty siksi, ettei monissa kodeissa ollut kylpyhuonetta. Nykyään kun peseytyminen omassa kodissa on normaalia, ei sentossa käyminen ole niin sanotusti tarpeellista. Toki siellä pääsee esimerkiksi saunomaan, joka on ollut varsinkin viime vuosina hyvin suosittua Japanissa.
 |
Kamogawa-joki lähellä Keisarillista puistoa. |
 |
Yksi Keisarillisen puiston sisäänkäynneistä. |
 |
Kuten mainittu, puisto koostui pääosin puista ja isoista hiekkateistä. |
 |
Suurin osa rakennuksista oli aitojen takana. |
 |
Tämä rakennus (sama alla olevassa kuvassa) kuului muistaakseni jollekin keisarillisen perheen/hovin jäsenelle. Aidan edessä oli englanninkielinen selitys rakennuksen historiasta. |
 |
Keisarillista palatsialuetta piiritti tämä suorakaiteen muotoinen muuri. |
 |
Yksi palatsialueen sisäänkäynneistä. |
 |
Nätti lampialue puiston eteläosassa. |
 |
Rakennus, johon pääsi sisälle käppäilemään ja katsomaan näyttely puiston historiasta. |
 |
Rakennuksen sisäpihaa. |
 |
Kengät jätettiin ovelle ja sisällä käveltiin lainatossuilla. |
 |
Kuten joka puolella, niin täälläkin oli totta kai juoma-automaatit, mutta rakennukseen sopivimmissa väreissä. |
 |
Sisäänkäynti Toji-temppelin alueelle. |
 |
Huomatkaa juoma-automaatit myös täällä. |
 |
Temppelialueen puistoa ja viisikerroksinen pagodi taustalla. |
 |
Yksi temppelirakennuksista, joiden sisällä oli isoja buddhalaispatsaita. Sisällä ei saanut ottaa kuvia. |
 |
Kilppareita kivellä puiston lammessa. |
 |
Muutama katukuva keskustasta. |
 |
Kiva sento, jossa kävin sunnuntaina. |
Kommentit
Lähetä kommentti