en semla

Neljä päivää takana ja fiilikset ovat pysyneet positiivisina.

Pääsin aloittamaan työharjoitteluni, ja vaikka olen pääosin vasta opetellut asioita katsomalla vierestä miten hommat hoidetaan, vaikuttaa harjoittelu ja sen työtehtävät mielekkäiltä puuhilta. Työharjoitteluuni kuuluu muun muassa erilaisten sosiaalisten medioiden (Facebook, Twitter, Instagram jne.) hallinta ja sisällön tuottaminen, asiakaspalvelu eri kanavissa, nettisivujen päivittäminen & copywriting, sekä yhteydenpito sosiaalisen median sisällön tuottajiin. Varmasti muitakin työtehtäviä ja -mahdollisuuksia tulee kokemuksen karttuessa vastaan.

Kwai Fong, jossa työpaikkani sijaitsee. Työmatka metrolla on noin 15-20 min.

Täällä Hongkongissa normaali työaika on hieman erilainen kuin Suomessa. Minun lisäkseni yrityksessä on tällä hetkellä kaksi muuta, jo aiemmin tullutta harjoittelijaa Suomesta ja Ruotsista, ja meidän työpäivämme alkaa klo 9:30 ja loppuu klo 18. Työaikaan on siis laskettu myös 30 min ruokatauko. Vaikka itse suosin "aiemmin sisään - aiemmin ulos" -taktiikkaa, ei täällä periaatteessa haittaa vaikka työpäivä loppuukin totuttua myöhempään. Työharjoitteluahan tänne on tultu tekemään eikä ainakaan itselläni ole iltaisin kiire palata rakkaaseen itsemurhayksiöön.

Toki myöhäisessä työajassa on huono puoli se, ettei iltaisin ehdi tehdä mitään kovin kummoista. Usein tapana on mennä työpäivän jälkeen syömään ulos, ja muutamassa paikallisessa ketjuravintolassa olen jo ehtinyt käymään. Tänään saimme kuitenkin myös suomalaista herkkua, kun ihana esimiehemme oli ostanut meille ystävänpäivän kunniaksi laskiaispullat SverigeShoppenista (kauppa joka myy ruotsalaisia sekä joitain suomalaisia elintarviketuotteita). Vielä ei ole tullut ikävä suomalaisia ruokia, mutta eiköhän sekin iske tässä matkan varrella.

en semla

Ystävänpäivän johdosta eri paikoissa, ja varsinkin ostoskeskuksissa, oli hienoja sydänkoristeita, valoja, kukkia ja jopa livemusiikkia. Oli myös hauska nähdä miten paljon varsinkin nuoria pareja oli liikkeellä erilaisten ilmapallojen ja kukkakimppujen kanssa, ottamassa yhdessä kuvia valokoristeiden edessä. Tällaisessa suurkaupungissa on mahtavaa se, että juhliin, pyhiin ja muihin kekkereihin panostetaan, jolloin ne näkyvät katukuvassa ja itseenkin tarttuu juhlafiilistä.

Ystävänpäiväkoristeita ostoskeskuksen ulkotiloissa.

Ystävänpäiväkoristeiden lisäksi joka puolella on myös tulevaan kiinalaiseen uuteenvuoteen liittyviä somisteita ja installaatioita. Juhla on paikallisille vuoden suurin ja siinä yhdistyy niin joulu sekä uusivuosi, joten panostus on sen mukaista. Niin ostoskeskukset, puistot ja muut yleiset tilat on koristeltu juhlan mukaisesti, ja kaupoissa myydään erilaisia juhlakoristeita kuluttajien juhlahimoa varten. Totta kai myös McDonald's'in aterialelu on kiinalaiseen uuteenvuoteen liittyvä.

Kiinalaisesta uudestavuodesta myöhemmin lisää kun pääsemme sitä täällä viettämään viikonloppuna.

PS. Hain viimein Ikeasta petauspatjan, toivotaan että se tekee sängystä edes vähän pehmeämmän.


Kiinalaisen uudenvuoden koristeita kilpikonnapuistossa.



Kommentit

Suositut tekstit