peuraparatiisi

Viime sunnuntaina vierailimme Narassa, joka on kaupunki Kiotosta etelään. Näin yleistetysti voisi sanoa, että Kioto, Osaka ja Nara muistuttavat jollain tapaa Helsingin, Espoon ja Vantaan aluetta, eli kaikki ovat lähellä toisiaan ja niiden väliä on helppo kulkea julkisilla. Naran suositulle nähtävyysalueelle eli Naran puistoon kokonaismatka metrolla ja junalla kesti noin 1,5 tuntia ja maksoi noin 1000 jeniä eli 7,33 euroa.

Nara on kuuluisa peuroistaan, jotka elävät alueella vapaina. Ne ovat kuitenkin niin tottuneita ihmisiin, että lähestyvät jokaista vastaantulevaa (ruoan toivossa) ja käppäilevät rauhallisesti kaduilla ja puistossa ihmisten seassa. Juna-asemalta ei tarvitse kävellä kuin parisataa metriä niin ensimmäiset peurat ovat kadulla vastassa. Alueella on myös paljon kärrymyyjiä, joilta voi 200 jenillä eli 1,46 eurolla ostaa paketin peuroille tarkoitettuja keksejä. Muuta ruokaa niille ei saa syöttää. Emme itse ostaneet keksejä, mutta seurasimme useat kerrat kun joku muu syötti niitä peuroille ja peurat olivat tietenkin ihan hullaantuneita aina kun keksejä oli tarjolla. Google osasi kertoa, että keksit on tehty vehnäjauhosta ja riisileseistä, ja ne ovat Naran peuroja suojelevan säätiön rekisteröity tuotemerkki.

Hauska ominaisuus peuroissa oli se, että ne ovat oppineet kumartamaan ihmisille, varsinkin jos kumarrat niille ensin (eli tässä saa larpata Harry Potterin hevoskotkakohtausta). Peurat ovat oppineet, että näin niillä on isompi mahdollisuus saada ihmisiltä keksejä. Alueella oli myös varoituskylttejä siitä, että peurat saattavat purra, puskea ja töniä, mutta ainakin itselle tuli vastaan vain rauhallisia yksilöitä. Niiden seassa oli hauska kävellä ja tuntui samaan aikaan sekä uskomattomalta että jotenkin hullunkuriselta, että vapaita mutta ihmisiin tottuneita peuroja näki joka paikassa.

Niin kuin voi uskoa, niin alueella oli paljon matkamuistoputiikkeja peurateemaisine tavaroineen. Lisäksi puistosta löytyy muiden rakennuksien lisäksi iso, 700-luvulla perustettu temppelialue Todai-ji ja sen keskushalli Daibutsu-den, jonka sanotaan olevan maailman isoin puinen rakennus. Sen sisälle kätkeytyy valtava, viisitoista metriä korkea Buddha-patsas Daibutsu. Sisäänkäynti halliin maksaa 600 jeniä eli 4,40 euroa ja oli kyllä kokemuksen arvoinen. Kaikista upein oli muurien ja lipunmyynnin jälkeen ensinäkymä sisäpihan valtavasta puisesta rakennuksesta, joka vihreän ruohon ja sinisen taivaan kanssa näytti aivan maalaukselta. Muutenkin koko päivän oli kuuma mutta mahtava sää.

Junassa matkalla Naraan.

Naran asemalla on heti otettu peurateema haltuun. Oikealla Naran maskotti Sento-kun.

Peuroja kadulla kun asemalta käppäilee hetken puistoon päin. Puistoon kävelee vain viidessä minuutissa.

Peuroja on pidetty jumalten sanansaattajina, minkä vuoksi niitä suojellaan kansallisina aarteina.

Peuroja pystyi jopa silittämään, mutta usein ne kääntyivät pois kun huomasivat, että lähestyvä käsi on tyhjä ja keksitön.

Puistoa. Alue jatkuu pitkälle emmekä lähteneet kävelemään kovin syvälle puistoon, sillä jo puiston alussa on paljon nähtävää. Vaikutti myös siltä, että iso osa peuroista oli tullut hengailemaan juuri puiston etuosaan, varmaankin ruoan toivossa.

Taustalla Naran museo (Nara National Museum).

Ihan jo peurojen takia suosittelen ehdottomasti tekemään päivävisiitin Naraan, jos se on Japanin reissulla mahdollista. Peurojen kanssa hengailu oli upea elämys.

Katua Todai-ji-temppelialueen suuntaan. Tämän varrella on erilaisia matkamuistomyymälöitä, ravintoloita ja katuruokaa.

Nandai-mon, Todai-jin pääportti. Alkuperäinen tuhoutui rajumyrskyssä ja tämä nykyinen on vuosimallia 1203. Portti on suurin temppelisisäänkäynti Japanissa.

Nandai-mon jälkeen kävellään hetki seuraavalle portille eli Tegai-monille.

Tegai-mon, jonka taakse kätkeytyy sisäpiha ja Daibutsu-den.

Lipunmyynnin jälkeen pääsee ihastelemaan tätä näkymää Tegai-monin sisältä. Kuvassa siis Daibutsu-den, jonka sisältä löytyy jättimäinen Buddha-patsas.

Viisitoista metriä korkea Daibutsu.

Rakennuksen takaosassa Buddha-patsaan takana on pienoismalleja siitä, millainen Todai-ji on aiemmin ollut. Daibutsu-den on alunperin näyttänyt hiukan erilaiselta ja alueen molemmilla puolilla ovat sijainneet pagodat. Aluetta on laajennettu ja uusittu useita kertoja vuosisatojen kuluessa.

Yhdessä rakennuksen pylväässä on ilmeisesti Buddha-patsaan sieraimen kokoinen kolo, jonka läpi ainakin lapset voivat ryömiä hyvän onnen toivossa. Nyt se oli koronan takia laatikoitu piiloon.

Rakennuksen ulkopuolella oli Pindola Bharadvaja -patsas, jota normaalisti kosketaan siitä kohden kehoa, johon tarvitaan parannusta. Nyt koronan takia patsaaseen ei saanut koskea.

Näkymää Daibutsu-denistä poistuessa portille päin.

Näkymää erään talon näköalatasanteelta. Vasemalla puiden takana näkyy Nandai-mon-portti.

Peuran kuvia oli kiinnitetty jopa katutolppiin.

Puistoalueella oli paljon erilaisia temppelirakennuksia. Daibutsu-den oli kuitenkin selvästi kaikista hienoin ja suosituin kohde.

Pieni Bambi päiväunilla.

Puiston lähellä olevaa katua, josta niin ikään löytyi paljon erilaisia kauppoja ja ravintoloita.

Söpö macaroneja myyvä putiikki.

Higashimuki-kauppakatu

Päivän lopuksi kävimme syömässä tacoja tässä Public House Ritz -nimisessä pienessä ravintolassa. 

Nyt täällä Kiotossa on selvästi alkanut sadekausi, sillä säätiedoitus lupaa sadetta melkein jokaiselle seuraavalle kymmenelle päivälle. Toki se ei välttämättä tarkoita sitä, että koko päivän sataisi ja säätiedotteet tietysti elävät koko ajan. Esimerkiksi tänään ei ole satanut ollenkaan ja sää on lämmin, vaikka taivas onkin pilvessä. Päivien ylin lämpötila vaihtelee 26-30 asteen välillä, mutta esimerkiksi tiistaina lämpöasteita oli päiväsaikaankin vain 20. Ainakaan vielä ilmankosteus ei ole ollut mikään iso ongelma ja toivottavasti ei tule olemaankaan. Minulle on koko ajan sanottu, että Kiotossa ilmankosteus on kesäisin korkea, mutta onneksi se ei ole ainakaan vielä tuntunut liian epämukavalta. Tietääkseni ilmankosteus on yleisesti paljon korkeampi esimerkiksi Hongkongissa ja siltä se myös tuntui. Muistan, että siellä oli päivisin aika tukalat oltavat ja olen erittäin tyytyväinen kaikkiin sitä alhaisimpiin ilmankosteuslukemiin.

Sateisina päivinä ja öinä saattaa usein myös tuulla niin, että meidän koko kämppä ulisee kuin viimeistä päivää. Vaikka ikkunat ovat kiinni, niin tuuli onnistuu ryskyttämään myös sisällä olevia puisia liukuovia (joko meidän tai naapureiden), johon on sitten mukava heräillä keskellä yötä. Onneksi olen sentään itse sen verran hyvät unenlahjat omaava, että tämä ei ihan hirveästi omaa nukkumista haittaa. Aiemmin myös useamman viikon ajan tyhjillä naapuritonteilla oleskelevat sammakot olivat äänessä yöaikaan, mutta nyt ne ovat selvästi keikkatauolla tai ainakin osittain hiljentyneet. Täällä voikin bongailla suhteellisen paljon pieniä sammakoita, varsinkin sateella.

Opiskelujen kanssa ei ole hirveästi mitään uutta kerrottavaa: projektit rullaavat eteenpäin ja arkipäivät menevät pitkälti kouluhommissa. Viikko sitten jäyttäydyin pois japanin tunneilta kun alkoi tuntua siltä, että muuten aika ei riitä tärkeämpien kurssitöiden tekoon. Sain kahdeksansivuisen sarjakuvani valmiiksi ja luulin, että kurssi päättyy siihen, mutta sitten kuulinkin uudesta tehtävästä. Siinä tulee tehdä 16-sivuinen kuvakäsikirjoitus ja vähintään kaksi viimeisteltyä sarjakuvasivua. Niinpä ajattelin, että parempi keskittyä japanin kielen sijasta näihin projekteihin, joiden takia Seikan valitsinkin. Useampi muu vaihtari on tehnyt samoin.

Tunteja minulla on edelleen vain keskiviikkoisin, mutta menen silti joka arkipäivä koululle työskentelemään, varsinkin kun siellä on toimiva Wi-Fi. Meidän kämpän Wi-Fi on tosiaan edelleen ihan perkeleestä ja aloittaa aina toimintansa vasta klo 23 jälkeen. Välillä siitä saa nauttia myös aamulla ja välillä taas ei. Omaa datapakettia yritän säästellä, ettei se vahingossakaan lopu kesken ennen kuun vaihdetta. Näin minulle kävi viime kuussa kun katsoin varmaan liikaa Tiktokia ja olikin sitten tosi kiva yrittää käyttää esimerkiksi karttasovellusta erittäin huonolla netillä (jostain syystä netti ei onneksi lopettanut kokonaan toimintaansa vaan muuttui vain todella, todella hitaaksi). Tulee kyllä olemaan ihanuuksien ihanuus kun sitten Suomessa taas pääsee käyttämään rajatonta nettiä ilman, että asiaa tarvitsee miettiä sen enempää.

Yksi naapurustossa olevista tonteista, joissa sammakot selvästi majailevat ainakin yöaikaan.

Sateisia kuvia koulumatkalta kotiinpäin.

Yliopistoaluetta aurinkoisena päivänä.

Yliopistolla teen yleensä hommia joko ulkona olevilla pöytäryhmillä (joissa myös syömme) tai sitten alemman kuvan ns. kahvila-alueella, joka sijaitsee ruokalan toisessa kerroksessa FamilyMart-lähikaupan vieressä.

Yliopistolla on välillä opiskelijoiden näyttelyitä ja muutenkin kivasti opiskelijoiden töitä esillä. Tämä näyttely oli ymmärtääkseni hahmosuunnittelun opiskelijoilta.

Isossa osassa töitä oli kuvauskielto, mutta esimerkiksi tästä työstä sai ottaa kuvan.

Koulun ulkokäytävällä Ukrainan sotaan liittyviä töitä.