disneyland hong kong

Eilen keskiviikkona pääsin käymään yhdessä eniten odottamistani Hongkongin nähtävyyksistä - Disneylandissa! Harjoittelupaikkani vie kaikki työharjoittelijat ainakin kerran Disneylandiin ja niinpä liput sekä lounas puistossa menivät firman piikkiin. Mahtava juttu, sillä liput kyseiseen puistoon eivät ole ihan sieltä halvimmasta päästä, ja Disney-fanina olisin joka tapauksessa halunnut käydä testaamassa Hongkongin Disneylandin. Aiemmin olen käynyt vain Floridan Magic Kingdomissa, mistä on jo viitisen vuotta aikaa.

Ennen huvittelupäivää nousimme harkkarikavereideni kanssa aamulla ylös aiemmin kuin normaalisti, jotta ehdimme käydä syömässä aamupalaa englantilaistyyppisessä kahvila-ravintolassa työpaikkamme lähettyvillä. Sää on yllättäen vielä tähän aikaan vuodesta ollut hieman vaihtelevaa harmaasta ja tuulisesta aurinkoiseen ja lämpimään (kuulema yleensä näin marraskuussa on sekä kuumempaa että kosteampaa kuin nyt), mutta Disney-päivälle sattui onneksi todella hyvä ja aurinkoinen ilma. Niinpä pääsimme nauttimaan rauhallisen aamupalan sisätilojen sijaan ulkona, mikä oli todella jees siihen normaaliin metrosta töihin puikkelehtimiseen verrattuna.

Vohveliaamupala

Työmatkan maisemia.

Aamupalan ja muutaman työtunnin jälkeen suuntasimme työporukalla Disneylandia kohti. Puistoon pääsee kätevästi metrolla, jonka viimeinen linja, Disneyland Resort Line, vie kävijät suoraan Disneyland Resort -alueelle. Jo metro on hauskasti Disney-teemainen Mikki-ikkunoineen, -käsipidikkeineen ja hahmokoristeineen. Pääte- ja samaan aikaan ainoalla asemalla eli Disneyland Resortissa pääsee heti Disney-tunnelmaan, kun metron ovien avautuessa tutut musiikit kajahtavat kuuloelimiin.

Disneylandiin menevä Mikki-metro.

Metron sisälläkin on hauskoja Mikki-yksityiskohtia.


Disneyland Hong Kong koostuu seitsemästä eri alueesta: Main Street USA, Adventureland, Grizzly Gulch, Mystic Point, Toy Story Land, Fantasyland ja Tomorrowland, sekä niiden lisäksi perinteisesti puiston keskiosaan sijoittuva Disney-linna. Olin todella yllättynyt siitä, miten pieni Hongkongin linna on, sillä Floridassa linna oli paljon isompi ja näyttävämpi. Linna ja sen ympärillä oleva alue oli muutenkin harmillisesti juuri remontissa, joten sen lähelle ei päässyt ollenkaan, ja tietenkin kaikissa kuvissa kaukana aidatun alueen keskellä häämöttävä linna näyttää enemmänkin kärpäsille kuin prinsessoille ja lohikäärmeille soveltuvalta majapaikalta. Ehkäpä remontissa saadaan hieman korotettua tornia jos toista.

Hauska kukka-asetelma sisäänkäynnin yhteydessä. Myös puiston junaradan asema näytti olevan rempassa.

Main Street USA




Lisää vohvelia.

Pääkatu, jonka päässä häämöttää pieni Disney-linna.

Mini linnasta huolimatta Disneyland on kuitenkin Disneyland ja nähtävää riittää koko päivälle. Kävimme järjestyksessä läpi kaikki alueet, ihailimme rakennuksia ja patsaita, ja tietysti testasimme laitteita. Koska olimme paikan päällä arkipäivänä ja sesonkiajan ulkopuolella, eivät jonot onneksi olleet kovinkaan pitkät eikä alueella ollut tungosta. Oma laitesuosikkini oli Mystic Pointista löytyvä Mystic Manor, jossa pääsimme liikkuvissa vaunuissa katsastamaan Lord Henryn mystisen kartanon ja sen sisältä löytyvät aarteet. Laite ei ole kovin hurja, mutta siinä on rutkasti yksityiskohtia, erilaisia tehosteita, pieni juoni ja hieman jännitystäkin. Itselle iskee eniten juuri laitteet, joissa pelkän vauhdin sijaan on panostettu kokonaisuuteen ja rekvisiittaan. Muita hauskoja laitteita olivat muun muassa Star Wars -teemainen Hyperscape Mountain, Iron Man Experience ja Jungle River Cruise.

Itselleni Disneylandissa ei kuitenkaan tärkeintä ole laitteet vaan yleinen kokemus, sillä vuoristoradat ja muut vekottimet eivät ole Disney-puistoissa yleisesti ottaen kovinkaan hurjia. Parasta on vain nauttia tunnelmasta ja puistossa soivasta musiikista, ja elää päivä Disney-maailmassa, jossa kaikki on iloista ja maagista. Poissaolollaan loistivat vain Disney-hahmot, jotka eivät ilmeisesti käppäile vapaasti Hongkongin Disneylandissa ollenkaan. Jostain syystä tässä puistossa hahmoja näkee vain paraateissa ja show'issa, tai jonottamalla tiettyinä kellonaikoina tietyissä paikoissa hahmojen kanssa otettaviin yhteiskuviin.

Sisäänkäynti Tomorrowlandiin.


Vasemmalla Mystic Manor ja oikealla The Explorer's Club, jossa kävimme syömässä.

Japanilaisen keittiön bento box, joka sisälsi lohta, riisiä, sieniä ja vihanneksia. Annos oli hyvä ja näytti luonnossa herkullisemmalta kuin tässä kuvassa.

Toy Story Landin sisäänkäynti.




Fantasyland

Noidan oppipoika -patsas.



Jo monta kertaa puistossa käyneet työkaverimme osasivat viedä meidät päivä- ja iltaparaatiin sekä hauskaan "Mickey and the Wondrous Book" -show'hun, joka oli noin puoli tuntia kestävä musikaaliesitys. Se seurasi Mikkiä, Hessua sekä Olaf-lumiukkoa ja heidän matkaansa läpi taikakirjan, jonka sivuilta pääsimme näkemään laulu- ja tanssiesityksiä muun muassa Viidakkokirjasta, Aladdinista, Arielista ja Frozenista. Kaikki laulut olivat onneksi englanniksi, mutta keskustelut käytiin kiinaksi ja niitä pystyi seuraamaan englanniksi näyttämön laidassa sijaitsevista tekstityksistä. Kaiken kaikkiaan esitys oli mahtava ja mielestäni yksi parhaimmista puiston nähtävyyksistä. Jos parinkymmenen minuutin iloinen ja menevä laulupläjäys ei saa katsojaa Disney-tunnelmiin, niin ei sitten mikään.

Pääsiäisen alla puistossa oli hauskana lisänä hahmoista tehtyjä pääsiäismunia, joita oli aseteltu ja piilotettu pitkin aluetta. Lisäksi Hongkongin Disneylandissa oli juuri viikko sitten startattu uusi "We Love Mickey!" -iltashow, josta pääsimme nauttimaan. Siinä Main Streetin rakennuksiin heijastettiin tyylikkäästi liikkuvia valoja, kuvioita ja erilaisia pätkiä Mikin klassikkopiirretyistä musiikin pauhatessa taustalla. Mielestäni tämä valoshow oli jopa molempia paraateja parempi, sillä se oli toteutettu todella tyylikkäästi enkä ollut ennen nähnyt samantapaista show'ta. Valojen välkkyessä ja musiikin soidessa tanssijalkaa alkoi väkisinkin vipattaa, ja Main Street oli sen hetken kuin suuri ulkoilmadisko.

Kaiken kaikkiaan päivä oli mahtava ja oli hauska tehdä hetken irtiotto Hongkongin arjesta. Vaikka Floridan Magic Kingdom on mielestäni Hongkongin Disneylandia parempi, oli puisto silti ehdottomasti kokemisen arvoinen ja tietenkin erittäin maaginen paikka viettää keskiviikkopäivä. Kaiken sen kävelemisen ja menemisen jälkeen illalla väsytti niin paljon, että hyvä kun jaksoi raahautua asuntolan rappuset ylös. Toivottavasti seuraavaa Disneyland-reissua ei tarvitse taas odottaa vuosikausia.

Päiväsaikaan pidetty paraati.











Pääsiäisen kunniaksi puistoon aseteltuja munia tutuista hahmoista.





Main Streetillä esitetty "We Love Mickey!" -show, jossa rakennuksiin heijastettiin valoja ja videoita.






Illan paraati. Hyviä kuvia oli taas vaikea saada pimeässä liikkuvista kohteista.






Kommentit

Suositut tekstit