1/5

Kuukausi takana. Toisaalta aika on mennyt todella nopeasti ja toisaalta taas tuntuu siltä, kuin olisin ollut Hongkongissa jo usean kuukauden. Ehkä se johtuu siitä, että olen tottunut paikkaan hyvin ja täällä eläminen tuntuu niin sanotusti normaalilta, vaikka välillä jäänkin ihmettelemään ja ihastelemaan sitä, että asun tällä hetkellä ulkomailla, todella erilaisessa ympäristössä kuin mihin olen tottunut. Kaikki on isompaa, ihmisiä on enemmän ja kulttuuri on erilainen. On mahtavaa nähdä maailmasta jokin eri puoli, ja toisaalta täällä oppii arvostamaan asioita, jotka Suomessa tuntuvat itsestäänselvyyksiltä.

Viimeisen kuukauden aikana olen ehtinyt tutustua moniin uusiin ihmisiin ja saada uusia kavereita, nähnyt valtavasti kaikkea sekä saanut uusia kokemuksia. Harjoittelupaikka on edelleen mieleeni ja työtehtävät sellaisia kuin odotinkin, jopa mukavampia, koska omaa luovuutta saa käyttää ja töitä voi tehdä itsenäisesti. Ainakaan vielä ei ole iskenyt sellaista "ääh en halua mennä töihin" -tunnetta (vaikka totta kai hyvällä ilmalla olisi mieluummin ulkona), ja työpaikalla on muutenkin mukavaa tosi kivojen ja rentojen työkavereiden ansiosta. Lauantaina olimmekin esimieheni luona kahvittelemassa ja saimme nauttia hänen tekemiään lettuja. Oli mukavaa kerrankin käyttää vapaapäivä rentoutumiseen ja yhdessäoloon, kun usein tulee oltua liikkeessä katsomassa nähtävyyksiä.

Lettukestit hienoilla Star Wars -lautasilla.

Uusiin ihmisiin olen tutustunut pääosin aiempien harjoittelijoiden kautta, ja täällä tosiaan kaverit tuntuvat hauskasti kiertävän aina vanhoilta tutuilta uusille tulokkaille ja eteenpäin. Rennon lauantain jälkeen lähdimme sunnuntaina porukalla päiväretkelle Shenzheniin, joka sijaitsee manner-Kiinan puolella Hongkongin rajan vieressä. Kun on tullut Hongkongiin asti niin pitäähän sitä totta kai käydä katsomassa myös se rajan toinen puoli.

Shenzheniin pääsee kätevästi metrolla ja kokonaismatkassa muutamine vaihtoineen kestää suurin piirtein puolitoista tuntia. Me lähdimme asuntolalta noin klo 11, kävimme vaihtamassa rahaa Kiinan valuuttaan renminbiin eli juaneihin, ja lähdimme metromatkalle. Viimeinen pysäkki eli Lo Wu sijaitsee rajalla, jossa jouduimme ostamaan 168 juania eli noin 22 euroa maksavat turistiviisumit. Euroopassa saattaa unohtaa, miten helpoksi matkustaminen maiden välillä on tehty, mutta rajan ylittäminen manner-Kiinan puolelle oli jopa Hongkongista melkoinen prosessi. Jouduimme täyttämään saapumiskortit ja odottamaan viisumeitamme, menemään läpi useasta turvatarkastuksesta, antamaan sormenjälkemme ja jonottamaan milloin missäkin jonossa päästäksemme eteenpäin. Olimme viimein Kiinan puolella kun kello oli lähemmäs kolmea (olisi siis ehkä kannattanut lähteä matkaan hieman aiemmin).

Vasemmalla juaneja ja oikealla Kiinan metron "metrolippu", muovinen kolikko.

Koska Shenzhen on todella uusi kaupunki (perustettu vuonna 1980), paikka oli täynnä rakenteilla olevia rakennuksia, teitä ja pilvenpiirtäjiä. En tiennyt kaupungista mitään ennen sinne menoa, joten odotin jonkinlaista rupistunutta ja likaista peräkylää, joka olisi Hongkongiin verrattuna paljon perinteisempi ja "kiinalaisempi". Yllätyin siitä, että kaupunki oli suhteellisen moderni ja ihanan vehreä. Tilaa oli valtavasti; useiden rakennusten väliin oli jätetty laajoja, tyhjiä alueita, ja esimerkiksi kaikki näkemämme metroasemat olivat kuin isoja halleja. Omituisinta oli kuitenkin se, että metroon piti mennä aina turvatarkastuksen kautta.

Kaikista isoin ero Hongkongiin nähden oli kuitenkin kielitaito, tai sen puute. Kukaan ei puhunut englantia ja puhelimemme Internet-yhteydet eivät toimineet enää Kiinan puolella, mikä teki paikkojen etsimisestä todella vaikeaa. Ravintolassa emme olleet varmoja siitä, mitä pöytäämme loppupeleissä tuodaan, kun meille vaihdettu englantia "osaava" tarjoilija selitti tilausohjeet kiinaksi. Ainoa paikka, jossa työntekijät ymmärsivät jossain määrin englantia, oli The Ping An Finance Centre -pilvenpiirtäjän henkilökunta, sillä paikka on turistinähtävyys. Rakennus on tällä hetkellä maailman neljänneksi korkein pilvenpiirtäjä, korkeudeltaan 599 metriä ja 115 kerrosta. Ylimpään kerrokseen pystyy ostamaan noin 25 euron pääsylipun, ja pitihän niitä maisemia päästä katsomaan.

Hissimatka huipulle meni todella nopeasti, ja näkymät olivat mahtavat. Rakennuksessa on ikkunat jokaiseen ilmansuuntaan, joten pääsimme ihailemaan niin Shenzheniä, eteenpäin laajenevaa Kiinaa, merta kuin kaukaista Hongkongia. Ylhäällä oli myös interaktiivisia seiniä, videoita pyörittäviä näyttöjä sekä tietenkin lahjatavarapuoti. Mielestäni pääsylippu oli näköalan ja kokemuksen arvoinen, ja paikka oli ehdottomasti korkein rakennus missä olen ikinä ollut.

Kyseinen pilvenpiirtäjä maankamaralta ja lasinen lattia-ikkuna yläilmoissa.

Näkymät huipulta.

Maisemakerroksen sisätilaa.

Sellaisten maisemien äärellä oli totta kai pakko ottaa myös kuvia, ja kun pyysimme paikallista vierailijaa ottamaan meistä kuvan, lähellä olevat kiinalaiset innostuivat pyytämään meitä mukaan omiin kuviinsa. Moni tuntui ottavan myös "salakuvia" ja muutenkin näytti siltä, että heti rajan toisella puolen olimme paljon kiinnostavamman näköisiä kuin Hongkongissa. Täällä länsimaalaisiin on totuttu, mutta manner-Kiinassa monet ihmiset eivät ole koskaan nähneet länsimaalaista omin silmin ja niinpä saimme paljon katseita puoleemme. Vaikka tuijottelu olikin hieman outoa, ainakaan näin yhden päivän aikana asia ei ehtinyt sen kummemmin ahdistaa ja muutenkin ihmiset vaikuttivat yleisesti ystävällisiltä.

Olisi ollut mukava viettää Shenzhenissä enemmän aikaa, mutta illan tullen oli palattava Hongkongiin ja jätettävä aikaa paluumatkaa varten. Onneksi tulo takaisin Hongkongin puolelle meni luonnollisesti paljon nopeammin olemassa olevilla Hongkongin viisumeilla. Päiväreissu oli kuitenkin hieno ja silmiä avaava kokemus, sillä nyt olisin jopa valmis vierailemaan Shenzhenissä ihan lomamatkan merkeissä. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen, ja kaupungista ehti näin lyhyessä ajassa nähdä vain pienen palan. Ehkäpä palaan joskus takaisin tutkimaan kaupunkia paremman ajan kanssa.

Lisää Shenzheniä.

Kadut olivat täynnä pyöriä, niin nätteinä riveinä kuin järkyttävissä kasoissa.

Suuren ostoskeskuksen hauska maskotti ja paikan sisäpihaa.

Yhteinen ateriamme: jonkinlaista kala-tofu-nuudeli-chili-soppaa, kylmiä nuudeleita kastikkeessa ja riisiä lihalla. Soppa oli todella tulista ja pystyimme nelistään syömään siitä vain kolmasosan. Tilasimme paistettuja perunoitakin, mutta niitä ei koskaan näkynyt.