kelluva kuningaskunta

Eilen kävimme tsekkaamassa Aberdeenin, joka on kaupunginosa Hongkongin saaren toisella puolella. Aberdeeniin pääsee todella helposti bussilla ihan asuntolan vierestä ja matka kesti noin 20 minuuttia. Syy sinne menoon oli yksinkertaisesti vain se, että halusimme nähdä millaisia muita alueita Hongkongissa on, ja koska olimme veneajelulla kiertäneet Aberdeenin ohi ja kiinnostuneet paikan satama-alueesta ja Jumbo Kingdom -ravintolasta.

Jumbo Kingdom (kiinaksi Treasure Kingdom) on sataman vesistöissä kelluva rakennelma, joka koostuu kahdesta ravintolasta: Jumbo Floating Restaurant sekä Tai Pak Floating Restaurant. Nähtävyyteen pääsee ainoastaan ilmaisella lautalla, joka oli samaan aikaan oiva tapa nauttia pienestä venematkasta. Paikka on ollut pystyssä 1950-luvulta asti ja se on koristeltu perinteiseen kiinalaiseen tyyliin punaisilla ja kultaisilla väreillä, ornamenteilla, lyhdyillä, lohikäärmeillä, ja muilla koristeilla. Ulkonäkönsä ja muutenkin uniikkimaisuutensa takia ravintola on esiintynyt useissa leffoissa, kuten James Bondeissa, ja siellä on vieraillut niin kuningatar Elizabeth II kuin David Bowie. Eikä ihmekään, sillä ravintola oli todella vaikuttava niin sisältä kuin ulkoa. Olisi ollut ihan hienoa myös syödä paikan Dragon Court -salissa, mutta arvata saattaa, että hinnat eivät ole mitään budjettimatkailun tasoa.

Tai Pak -ravintola, joka on toinen suurista kelluvista ravintolarakennuksista. Paikka oli kuitenkin nyt suljettu.

Jumbo Floating Restaurant. Tai Pak jää oikealle puolelle ja ravintoloita yhdistää silta.



Jumboa sisäpuolelta.

Vasemmalla yläkulmassa näkyy lauttamme ja oikealla hieno kattokruunu, jollaiset koristivat paikan kattoa.

Ilmainen lautta sisältä. Ihmisiä ei juuri ollut liikenteessä.

Aberdeenista ei ainakaan tällaisella pikaisella käynnillä paljastunut oikein mitään muuta ihmeellistä. Satama ja promenade-katu olivat ihan mukava hengailupaikka, ja oli muutenkin kiva nähdä niiden tuttujen kaupunginosien lisäksi jotain uutta. Ehkä yksi isoimmista Aberdeenin nähtävyyksistä ovat veneajelut, joihin voi satamasta hypätä maksua vastaan. Heti kun olimme päässeet laivojen kupeeseen tarkoituksena vain ottaa kuvia näkymästä, niin hongkongilainen mummeli juoksi luoksemme ja alkoi tarjota venekyytiä hyvin rajoittuneella englannilla. Kuulema tunnin sightseen olisi ollut 120 dollaria per nenä (mutta ilmeisesti tästä olisi voinut vielä tinkiä), ja kun kerroimme pohtivamme asiaa, mummo jäi haukkana seisoskelemaan viereemme. Istuimme hyvän aikaa satamassa ja kun uusia turisteja ilmaantui paikalle, niin apuvoimiahan siihen oli kutsuttava. Kohta paikalle pölähtää mummelin sisko, joka jää vahtimaan meitä mahdollisia asiakkaita, ja mummo itse pääsee kiiruhtamaan taas seuraavaan paikkaan. Pohdimme veneajelulle menoa, mutta lopulta päädyimme hylkäämään idean ja yritimme livahtaa paikalta vähiin ääniin. Tietenkin sisko bongasi meidät ja juoksi vielä perään yrittäen käännyttää meidät takaisin. Toivottavasti hän ei saanut kovin suuria nuhteluita isosiskoltaan, kun ”päästi” arvokkaan lastin karkuun.

Satama-aluetta.




Lautta Jumbo Kingdomiin.



Aberdeenin keskustaa.

Kadulla yllättäen vastaan tullut pyhättö.

Aberdeenin keskusta (joka sijaitsee sataman vieressä) vaikutti suhteellisen pieneltä, mutta yllättävää oli se, että paikasta löytyi useampikin superstore eli isompi ruokakauppa. Jostain syystä meidän asuinalueelle ei ole yhtään superstorea eksynyt, mutta Aberdeenista niitä löytyi ja tietenkin niiden ruokatarjonta piti käydä koluamassa läpi. Kävimme myös syömässä pikaruokatyyppisessä Thaimaalaisessa ravintolassa, josta sai erilaisia dumblings-settejä. Tilaukset tehtiin merkkaamalla kynällä lomakkeeseen mitä tilataan ja kuinka paljon. Tällaisissa paikoissa on välillä erittäin mielenkiintoista tehdä tilausta ja nähdä mitä pöytään oikein päätyy, kun lappuset saattavat olla ainoastaan kiinaksi ja usein niiden täyttämiseen on kysyttävä tarjoilijan apua. Onneksi tilaukset tulivat tällä kertaa ihan oikein ja ruoka oli hyvää. En ollut vielä aiemmin kokeillut pannulla paistettuja dumblingseja, jotka osoittautuivat todella maukkaiksi.

Ruuan äärellä.

Täällä myös omaa fanituselämää on kiitettävästi päässyt rikastuttamaan, kun Causeway Bayhin ilmestyi pari kuukautta sitten Harry Potter -pop-up-myymälä. Okealta nimeltään Museum Context, pieni myymälä oli koristeltu Harry Potterista tuttujen taikakauppojen tyyliin ja jo kauppaan johtava porraskäytävä oli vuorattu leffoista tutuilla Undesirable-julisteilla. Koristeet sekä kaikki myynnissä olevat tuotteet oli aseteltu hienosti hyllyille, pöydille ja vanhoihin matkalaukkuihin, jotka notkuivat fanitavaraa niin ettei tiennyt mihin katseensa iskeä. Ja täytyy myöntää, että näin sarjan fanina omatkin simmut alkoivat kiiltelemään kun astuin sisälle myymälään (tai oikeastaan jo siinä porraskäytävän kohdalla). Tarjolla olisi ollut niin taikasauvoja, koruja, pehmoleluja, vaatteita, asusteita, koriste-esineitä, kirjoja, ja vaikka mitä muuta, mutta onneksi selvisin ulos vain muutaman kangasmerkin kanssa. Koska kyse on lisensoiduista tuotteista, myymälän hinnat olivat sitä perus fanikamatasoa eli isompi shoppailu kyseisessä puodissa alkaa jo käydä lompakolle. Kauppa oli kuitenkin nähtävyys jo itsessään ja itse olisin voinut jäädä sinne hengailemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Harry Potter -pop-up-myymälä rakennuksen toisessa kerroksessa ulkoapäin.

Porraskäytävää. Ovi johtaa myymälään.

Myymälä sisältä.




Tarjontaa oli yllin kyllin.

Tämä viikko ja viikonloppu menivät mukavan rennolla otteella, mutta ensi viikolla onkin sitten tiedossa menoa suuntaan ja toiseen. Tulossa on taas Disneyland-retki uusien harjoittelijoiden kanssa sekä odotettuja vierailijoita, kun äitini ja siskoni tulevat tänne reiluksi viikoksi lomailemaan. Toivottavasti koko viikon vaivannut yskäni vain laantuisi nyt lähipäivinä. Nyt kun kuumat säät ovat läsnä, kylmettyminen on todella helppoa lämpötilavaihteluiden takia. Ulkona on kuuma ja päivällä auringon porottaessa hiki kaatuu päältä, ja sisätiloissa taas on todella kylmä rankan ilmastoinnin takia. Täällä vahva ilmastointi on noussut vähän niin kuin statussymboliksi, sillä jos on massia niin se näytetään sillä kuinka kylmäksi tilan saa, ja niin ollen lämpötila laskee aina huomattavasti sisätiloihin astuttaessa. Kuumalla ilmalla pieni vilvoittelu sisällä on todella tervetullutta, mutta jos yrittää käppäile ostoskeskuksessa tai istua kahvilassa, on pakko kantaa mukana hupparia tai muuta pitkää lämmikkeeksi. Täällä siis kannattaa olla mukana ainakin se yksi pitempi paita. Katsotaan mihin suuntaan kunto tästä jatkuu.

PS. Ihanaa äitienpäivää rakas äiti, kohta nähdään!

Kommentit

Suositut tekstit